– Monessa yhteydessä pitää sanoa vanha anekdootti: Venäjällä muuttuu kaikki kymmenessä vuodessa, mutta sadassa vuodessa ei mikään, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.
Yksi osoitus anekdootin ajankohtaisuudesta on uutisointi Venäjän informaatiovaikuttamisesta, jonka kohteeksi Karjalan Liitto oli joutunut. Liiton jäsenet olivat saaneet viime vuoden marraskuusta lähtien viestejä, joissa kehotettiin nostamaan Suomessa esille Karjalan palautus.
– Viesti on suunnattu ensisijaisesti Venäjän kotiyleisölle. Se on osa sotapolitiikka, jolla pyritään oikeuttamaan pitkittynyttä sotaa omille kansalaisille kaikista sen vaikeuksista huolimatta. Piirre ei ole uusi, mutta sodan myötä neuvostoaikaisten sapluunoiden käyttö on ottanut uusia kierroksia, Lassila sanoo.
Lassilan mukaan sellainen termi kuin ”valkobandiitit”, joka oli käytössä talvisodan aikana ja oikeutti sotatoimia silloin, on jälleen käytössä. Venäjä haluaa luoda kansalaisilleen samanlaista kuvaa kuin neuvostoaikana, jolloin se viesti kansalaisilleen olevansa sille vihamielisten valtioiden ympäröimä.
– Viesti ei ole suunnattu Suomeen ja suomalaisille. Se on osa Ukrainan sodan legitimointia omille kansalaisille. Jos suomalaiset säikähtäisivät, niin se olisi vain plussa.
Meillä Suomessa ja lännessä on puhuttu siitä, että Venäjä kirjoittaa historiaansa uudelleen sille suotuisassa valossa. Lassilan mukaan kyse ei ole kuitenkaan historian uudelleenkirjoituksesta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historiaa ei ole käsitelty kriittisesti.
– 1990-luvulla oli hyviä kriittisiä historian avauksia ja sitä yritettiin vakiinnuttaa kouluopetukseen. Mutta Venäjällä oli hyvin vahvoja tahoja, jotka ajoivat putinistista linjaa. Linja ei hyväksy sitä, että neuvostoaikaa tarkastellaan kriittisessä valossa. Se, mitä me nyt näemme, on osoitus siitä, ettei Venäjällä koskaan ole pystytty tekemään tiliä neuvosto-historian kanssa, Lassila sanoo.
Se näkyy tänäkin päivänä Venäjän tavassa käydä sotaa. Neuvostoliitto valmistautui koko kylmän sodankin ajan siihen, että Saksa hyökkäisi sitä vastaan.
– Siinä oli ajatus, että massiivinen invaasio kohdistuu Neuvostoliittoon. Venäjän asevoimien logiikka on lähtenyt massiivisen yhteenoton ja suursodan uhasta. Se on ollut suuri osa venäläistä sotamytologiaa.
Venäjällä ei tiedetä, kuinka suhtautua Suomen Nato-jäsenyyteen
Keväällä, kun Suomi kulki kohti Nato-hakemusta, Suomessa puhuttiin paljon harmaasta ajasta ja Venäjän suhtautumisesta Suomen mahdolliseen Nato-hakemukseen. Suomen ja Ruotsin ilmoitettua hakevansa Nato-jäsenyyttä Venäjä yllätti reaktiollaan kaikki. Sen reaktiot ovat jääneet laimeiksi.
– Luulen, että kyseessä on tietämättömyys siitä, miten tilanteeseen pitäisi suhtautua. Venäjän kaikki energia on tällä hetkellä Ukrainassa. Isossa kuvassa on ollut hämmästyttävän hiljaista. Odotuksiin nähden reaktiot ovat olleet aika passiivisia ja vähätteleviä, Jussi Lassila sanoo.
Lassilan mukaan ennen kuin Suomessa tehtiin päätös hakea Natoon, niin vaikuttamispyrkimyksiä oli nähtävissä enemmän.
– Silloin viestissä oli enemmän uhkaavuutta. Silloin siinä oli ’hyvä poliisi – paha poliisi’-peliä, jossa viestiä vaihdettiin aina sen mukaan, minkä arveltiin olevan hyvä lähestymistapa.
Lassila näkee, että Venäjän viestissä on näkyvissä selkeää epävarmuutta, miten toimia. Sen tähden Venäjälle ei ole ollut oikein selvää, kumpaa toimintatapaa heidän tulisi käyttää. Lassila nostaa esille presidentti Vladimir Putinin vaitonaisuuden asian suhteen. Tämä on johtanut muun johdon epätietoisuuteen.
– Se on nostanut esiin neuvostoaikaisia toimintatapoja tai käsityksiä Suomen ja Neuvostoliiton rajojen luonteesta ja Karjala-kysymyksestä. Venäjän näkökulmasta toimintatapoja oikeuttaa erityisesti Suomen toisen maailmansodan aikainen liittolaisuus natsi-Saksan kanssa, Lassila sanoo.
–Talvisotaakin voidaan oikeuttaa, sillä että se oli vain Neuvostoliiton turvallisuutta takaava toimenpide. Siinä oli nähtävissä se, että Suomi nähtiin natsimielisenä ja sotatoimilla haluttiin vain tarkastaa rajoja.
Venäjästä on tullut asteittain autoritäärisempi
Huono sotamenestys on johtanut siihen, että Venäjä on yhä enemmän joutunut oikeuttamaan sotaa länsivastaisella retoriikalla. Lassilan mukaan kaikista vaikeuksistaan huolimatta Venäjä on ilmeisen valmis jatkamaan sotaa
– Tulemme näkemään entistä enemmän paluuta neuvostoaikaisiin käytäntöihin kouluopetuksessa ja historian kirjoituksessa. Tämä on prosessi, joka on ollut käynnissä pitkään ja sota on vain sen kulminaatio, hän sanoo.
Muutos haparoivasta demokratiasta takaisin autoritääriseksi valtioksi on ollut Venäjällä asteittaista. Lassila pystyy kuitenkin näkemään muutaman selkeän käännekohdan.
– Ensimmäinen selkeä käännekohta oli oranssi vallankumous vuonna 2004 Ukrainassa, jolloin selkeä kiristyminen kansalaisyhteiskunnassa alkoi näkymään. Seuraava ja merkittävin käänne oli vuosien 2011 ja 2012 aikana, kun Venäjällä oli isoja mielenosoituksia ja Putin palasi presidentiksi. Viimeiset kymmenen vuotta autoritäärisyys on vuosi vuodelta kasvanut, Lassila sanoo.
Vanha anekdootti tuntuu pitävän edelleen paikkansa. Lassila nostaa esille, kuinka Neuvostoliitto uskoi talvisodan aikana Suomen olevan edelleen kahtiajakautunut.
– Neuvostoliitossa uskottiin, että sisällissodan jälkeen jakolinja on edelleen niin vahva ja sodan hävinneet punaiset ilomielin liittyvät neuvostovapauttajiin. Se, mitä kaikkea Ukrainan hyökkäyksen alla tehtiin, niin tämä on se, mihin Putin tänäkin päivänä ilmeisesti uskoi.
