Kreml on Iranin ydinohjelman takana arvioi Kalev Stoicescu. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

”Venäjä on käyttänyt Irania valttikorttinaan”

Virolaispoliitikko toivoo Donald Trumpin kärsivällisyyden päättyvän myös Venäjän vitkuttelun suhteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron parlamentin eli Riigikogun puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kalev Stoicescu arvioi kirjoituksessaan Postimiehessä Venäjän olleen Iranin tähänastisen uhmakkuuden takana. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on yrittänyt tehdä kuukausien ajan ”diiliä” Iranin kanssa.

– Venäjä on ymmärrettävästi käyttänyt Irania omana valttikorttinaan keskusteluissa Yhdysvaltojen kanssa tietäen, ettei USA ja (Ja Israel) salli ydinasetta Iranille. Iranin ydinohjelman takana ovat selvästi Moskova, mutta myös Pohjois-Korea. Näin ollen Venäjä, joka ei piittaa Trumpin jatkuvasti esittämistä kahden viikon määräajoista rauhan solmimiseksi, kiristää USA:ta Iranilla, ilmeisesti rohkaisten Irania olemaan taipumatta Yhdysvaltojen vaatimuksiin.

Kansainvälisen atomianergiajärjestön 35-jäsenisessä johdossa äänestettiin päätöslauselmasta, jossa tuomittiin Iranin islamilaisen tasavallan ydinasepyrkimykset ja uhattiin uusilla pakotteilla. Tätä päätöslauselmaa vastaan äänestivät kolme maata eli Venäjä, Kiina ja Burkina Faso.

– Iran, jonka itsevarmuuden takana ei ole ilmeisesti ainoastaan ajatollahien hallinnon tuntema viha USAa ja Israelia kohtaan, vaan myös IAEA:n päätöslauselmaa vastaan äänestäneet Venäjä ja Kiina, ilmoitti, että se käytännössä pyyhkii sellaisella päätöslauselma pöytää ja kiihdyttää ydinohjelmaansa, kirjoittaa Stoicescu ja kysyy:

– Mitä vielä olisi tarvinnut Israel, jonka tiedustelutietojen mukaan Iran olisi ollut kykeneväinen tuottamaan lähitulevaisuudessa vähintään 15 ydinkärkeä, minkä lisäksi Iranilla on jo entuudestaan olemassa vähintään 2000 km lentäviä ballistisia raketteja?

Stoicescu huomauttaa, että Iranin vastaus Israelille muistuttaa Venäjän tapaa.

– Kun Ukraina iskee Venäjän sotilaskohteita vastaan, iskee Venäjä ukrainalaiskaupunkeja vastaan tappaakseen siviilejä. Samaa haluaa tehdä myös Iran, joka laukaisi satakunta ballistista rakettia kohti Tel Avivin ja Jerusalemin suurkaupunkeja.

”Israelin hyökkäys myös viesti Venäjälle”

Stoicescun mukaan ”Israelin hyökkäys ja Trumpin kommentit eivät ole viesti ainoastaan Iranille, vaan myös Venäjälle ja Kiinalle”.

– Nimittäin Trump muistutti, että hän antoi Iranille 60 päivää sopimukseen pääsemiseksi ja Israelin hyökkäys tapahtui 61. päivänä. (IAEA:n äänestys oli 60. päivänä.

Hän suhtautuu optimistisesti siihen, että sama pätee myös Trumpin suhtautumisessa Venäjän diktaattoriin Vladimir Putiniin.

– Putinille annetut määräajat on yhä uudelleen ylitetty, eikä USA toki ala hyökätä Venäjää vastaan, mutta Trumpin kommentit ovat silti viesti Putinille, että myös hänen kärsivällisyytensä Ukrainan-vastaisen hyökkäyksen jatkumisen suhteen saattaa katketa. Ainakin toivon, että se on näin.

Viron puolustusvaliokunnan puheenjohtajana hän arvioi ”kansainvälisen politiikan fokuksen nyt siirtyvät selvästi Lähi-itään, jossa yritetään estää konfliktia laajentumasta”.

– Lähiaikoina rauhasta Ukrainassa ei tule löytämään lähes yhtäkään otsikkoa. Voi olla, että sitten, kun Ukraina jälleen iskee tehokkaasti Venäjää vastaan. Valitettavasti öljyn hinta nousee taivaisiin ja Kreml taputtaa sille.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)