Venäjä on toistaiseksi Iranin sodan ainoa selkeä voittaja, kirjoittaa ruotsalainen sotatieteilijä ja Venäjä-tuntija Oscar Jonsson Dagens Nyheterin kolumnissaan. Nopeasti noussut öljyn hinta näkyy Venäjän sotakassassa, Jonsson toteaa, ja maa pystyy eskaloimaan iskujaan Ukrainassa.
Vuosi 2026 alkoi taloudellisten ongelmien kanssa painivan Venäjän kannalta synkästi. Öljy- ja kaasutulot olivat romahtaneet, menojen samalla noustessa. Venäjän makrotaloudellinen tilanne oli kestämätön, Jonsson kuvailee. Öljyn hinta oli vielä helmikuussa 44,6 dollaria barrelilta, kun Venäjän budjetti oli rakennettu 59 dollarin barrelihinnalle
– Sitten tuli Iranin sota. Urals-öljy maksaa nyt noin 90 dollaria barrelilta, Jonsson kirjoittaa.
Miljardien dollareiden lisätulot ovat Venäjälle ”oljenkorsi”, hän kuvailee.
– Kasvavat tulot eivät olisi voineet tulla sopivampaan aikaan kuin nyt, kun taloudellinen kipu alkoi todella tuntua. Kaikki öljystä ja kaasusta saadut lisätulot tullaan jatkossakin käyttämään Venäjän johdon tärkeimpään prioriteettiin – sotaan Ukrainassa ja sotilaalliseen varustautumiseen.
Iranin sodasta on Venäjälle myös suoraa sotilaallista ja turvallisuuspoliittista hyötyä Ukrainan suunnalla, Jonsson arvioi. Yhdysvaltojen luotsaama rauhanprosessi on Lähi-idän tilanteen takia tauolla, Yhdysvaltojen ohjusvarastojen samalla huvetessa Iranissa. Ammusvarastojen riittävyyden kerrotaan herättäneen jo huolta Yhdysvaltojen asevoimissa.
Vaikka Venäjä voi Iranin sodassa menettää vanhan liitolaisensa Teheranissa, on konflikti pitkälti ollut maalle hyödyksi, Jonsson päättää. Kasvavilla öljytuloilla Venäjä voi rahoittaa pommituskampanjaansa Ukrainassa Yhdysvaltojen huomion ollessa toisaalla, ruotsalainen toteaa.