Venäjän laivaston tärkeimpiä aluksia Mustallamerellä on naamioitu hämäävällä värityksellä. Laivastoasiantuntija H.I Sutton on jakanut sosiaalisen median palvelu X:ssä (aiemmin Twitter) alta löytyvän kuvan, jossa näkyy tiettävästi ensimmäistä kertaa Admiral Grigorovitsh -luokan fregatti Admiral Makarov uudessa värityksessään.
Osa laivan keulasta ja perästä on maalattu muuta alusta tummemmaksi. Samanlaisia naamiovärityksiä on havaittu kesän aikana kuvien perusteella muissakin Mustallamerellä operoivissa venäläisaluksissa. Naamioväritys on joidenkin alusten kohdalla ulotettu myös kannelle. Toisista sotalaivoista on maalattu vain kyljet.
Sutton kertoi asiasta heinäkuussa tästä löytyvässä Covert Shores -sivustonsa artikkelissa. Sutton on julkaissut myös satelliittikuvien perusteella laatimiaan havainnekuvia siitä, miten Venäjän laivaston fregatteja ja korvetteja on maalattu.

Hänen mukaansa hämäyksellä pyritään vastaamaan Ukrainan miehittämättömien pommiveneiden uhkaan ja vaikeuttamaan alusten tunnistamista satelliittikuvista. Suttonin mukaan aluksista otetut kaupallisetkin kuvat osoittavat, ettei maalilla pystytä hämäämään tarkkaavaista analyytikkoa. Naamioväritys voi kuitenkin riittää puijaamaan kuvia arvioivia tekoälyjärjestelmiä ja vaikeuttaa matalan resoluution kuvien analysointia.
Ukraina on iskenyt venäläisaluksia vastaan toistuvasti kauko-ohjatuilla pommiveneillä. Uudella värityksellä voidaan mahdollisesti vaikeuttaa miehittämättömien alusten ohjaamista maaliin.
Suttonin Venäjän sosiaalisesta mediasta kesän aikana keräämien kuvien perusteella hämäävän maalipinnan turvin toimii tällä hetkellä Admiral Makarovin lisäksi ainakin kolme Bujan-M-luokan korvettia, yksi sukellusveneentorjunta-alus, kaksi miinantorjunta-alusta, yksi pelastusalus ja kaksi partiovenettä.
To clarify, haven't changed mind on effectiveness
Its likely intended to work in 2 scenarios
a) against maritime drones (USVs) in ports
b) against satellites, especially low-res and AI processedIn both cases it makes things harder, but isn't magic
See https://t.co/eKXsKNNcqT— H I Sutton (@CovertShores) August 6, 2023
**UPDATE**
Interesting details of #Russian Navy celebrations in Sevastopol, Crimea. #OSINT pic.twitter.com/w88A0HG26Y
— H I Sutton (@CovertShores) July 31, 2023
And another warship with the camo, first pic I think
Pr.12700 Alexandrit-class minesweeper 'Georgy Kurbatov' (631) pic.twitter.com/Vw2Yhx53c7— H I Sutton (@CovertShores) August 6, 2023