Verkkouutiset

Pohjois-Korean ydinteknologian leviämistä tulisi ennaltaehkäistä. LEHTIKUVA / STR

Varoitus aseviennistä – kenelle Pohjois-Korea myy ydinteknologiaa?

Pohjois- Korea on jo vuosia uhmannut YK:n pakotteita ohjus- ja ydinkokeillaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arvostettu brittiläinen turvallisuuspolitiikkaan keskittyvä ajatushautomo RUSI kehottaa kiinnittämään huomiota Pohjois-Korean toimiin nykyisessä maailmantilanteessa. Pahimmassa tapauksessa kommunistinen diktatuuri voi myydä esimerkiksi ydinteknologiaa eteenpäin, ajatushautomosta varoitetaan. RUSI on julkaissut aiheesta hiljattain raportin.

– Kuinka todennäköistä on, että Pohjois-Korea myy ohjus- ja ydinteknologiaansa eteenpäin? Mitä teknologiaa on myynnissä ja kenelle, ajatuspaja kysyy julkaisussaan X- viestipalvelussa.

Maailman eristäytyneimpiin maihin kuuluva Pohjois- Korea on jo vuosia uhmannut YK:n pakotteita ohjus- ja ydinkokeillaan. YK:n turvallisuusneuvosto on muun muassa asettanut päätöslauselman 1718, jolla on vaadittu sekä ohjus- että ydinkokeiden lopettamista.

Nyt geopoliittinen asetelma on muuttunut esimerkiksi Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Asiantuntijat ovat arvioineet uuden tilanteen luovan uusia mahdollisuuksia Pohjois-Korealle teknologian ja aseiden myynnin osalta. Ruotsin ulkopoliittisen instituutin asiantuntija Benjamin Katzeff Silberstein kuvaili syyskuussa Pohjois-Korean aseteollisuutta ”varsin laajaksi”.

Uhkana on asiantuntijoiden mukaan se, että teknologian yhä laajempi myynti vaarantaa YK:n turvallisuusneuvoston pakotejärjestelmän. Pohjois-Korean toiminta uhkaa johtaa dominoefektiin, jossa yhä useampi taho ryhtyy vastustamaan kansainvälisiä säädöksiä ja pakotteita.

RUSI:n tutkimusartikkelin mukaan Pohjois-Korea  ylläpitää todennäköisesti kytköksiä ainakin Iranin ja Syyrian kanssa. Pohjois-Korean ydinteknologian leviämistä tulisi ennaltaehkäistä hyvissä ajoin, asiantuntijat kehottavat. Venäjän hyökkäyssodan myötä kommentaattorit ovat viitanneet ”uuteen pahan akseliin”, johon kuuluvat Pohjois-Korean ja Iranin lisäksi myös Venäjä ja Kiina.

Syyskuussa 2023 Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un matkusti Venäjälle tapaamaan presidentti Vladimir Putinia.Yhtenä tapaamisen aiheena uskotaan olleen ydinteknologia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)