Verkkouutiset

Hallituksen neuvottelu Säätytalolla. / Janina Orjasniemi / Valtioneuvoston kanslia / Lehtikuva

Vain joka neljäs uskoo valtion velkaantumisen hidastuvan

Hallituspuolueiden kannattajista vastaava lukema on 38 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kunnallisalan kehittämissäätiö on selvittänyt kyselytutkimuksessaan kansalaisten arvioita tulevaisuudesta kuluvan vuosikymmenen aikana. Kyselytutkimuksessa selvisi, että suomalaisten luotto velkaantumisen hidastumiseen on matala.

Ainoastaan 25 prosenttia vastaajista luottaa velan kasvun taittumiseen. Kaksi prosenttia luottaa siihen erittäin paljon ja 23 prosenttia melko paljon.

21 prosenttia ei luota asiaan ollenkaan. 43 prosenttia puolestaan ei luota sihen kovinkaan paljon. 10 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Eri ikäryhmien välillä ei syntynyt asiassa merkittävää eroa. Luottavaisimpia velan kasvun taittumiseen ovat yli 60-vuotiaat, joista 31 prosenttia toteaa luottavansa siihen.

Puoluekantansa kertoneista ainoastaan pääministeripuolue SDP:n kannattajien enemmistö luottaa velkaantumisen taittumiseen. Seitsemän prosenttia heistä luottaa taittumiseen paljon ja 44 prosenttia melko paljon.

Kantaansa ei osannut sanoa yhdeksän prosenttia SDP:n äänestäjistä. Myös vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat olivat keskimääräistä luottavaisempia.

Hallituspuolueista yhteensä 38 prosenttia kertoo olevansa asian suhteen luottavaisia. Oppositiossa vastaava lukema on ainoastaan 16 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)