Helsingissä yksiöiden ja kaksioiden kauppamäärä laski tammi–syyskuussa 4,5 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo kiinteistönvälitysyhtiö Sp-koti KVKL Hintaseurantapalvelun tietojen perusteella.
Samaan aikaan 3–4 huoneen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppa väheni 7,5 prosenttia ja vähintään viiden huoneen asuntojen 13,7 prosenttia.
Koko Helsingin asuntokauppojen määrä jäi tammi–syyskuussa 6,3 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa pienemmäksi. Espoossa laskua oli 14,6 prosenttia ja Vantaalla 11,2 prosenttia.
Syyskuussa kauppamäärät laskivat Helsingissä vuodentakaisesta 10,3 prosenttia. Espoossa pudotusta oli 20,6 ja Vantaalla 28,3 prosenttia.
Sp-kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen pitää pienten asuntojen suhteellisesti vahvaa kehitystä yllätyksenä.
– Olemme jo pitkään puhuneet pienten asuntojen erittäin vaisusta kysynnästä koko maassa. KVKL Hintaseurantapalvelun tuoreet luvut kertovat kuitenkin Helsingissä nyt toisenlaista, positiivista ja rohkaisevaa tarinaa, Rantanen sanoo tiedotteessa.
Pienet asunnot vetävät etenkin tietyillä alueilla
Sp-kodin mukaan pienten asuntojen kysynnän piristyminen näkyy esimerkiksi Helsingin ydinkeskustan 00100-postinumeroalueella ja Lauttasaaressa.
Lauttasaaressa yksiöiden ja kaksioiden kauppamäärä laski tammi–syyskuussa 4,4 prosenttia vuodentakaisesta. Kolmioiden ja neliöiden kauppa väheni samalla alueella 14 prosenttia.
Tarjonnassa pienet asunnot muodostavat yhä suuren osan markkinoista. Oikotiellä oli tiedotteen mukaan myynnissä Helsingissä 7 466 kerros- ja rivitaloasuntoa, joista 3 404 oli yksiöitä tai kaksioita. Niiden osuus tarjonnasta oli 45,6 prosenttia.
00100-postinumeroalueella pienten asuntojen osuus tarjonnasta oli 53,1 prosenttia.
Piensijoittajia palannut markkinoille
Lammin säästöpankin mukaan myös sijoitusasuntoihin haettavan rahoituksen kysyntä on kasvanut.
Lammin säästöpankin liiketoimintajohtaja Anna-Maija Kuosmanen arvioi, että osa pitkään ostoa harkinneista sijoittajista pitää hintojen laskun pohjaa saavutettuna.
Kuosmasen mukaan ostajat kiinnittävät hinnan ja sijainnin lisäksi erityistä huomiota taloyhtiöiden kuntoon, korjausvelkaan ja siihen, sijaitseeko kiinteistö omalla tontilla.
Rantasen mukaan halutuimmilla alueilla parhaiden pienten asuntojen tarjonta on jo alkanut vähentyä.
Helsingin kehitys erottuu kuitenkin edelleen markkinasta, jolla kokonaiskauppa on laskussa: pääkaupunkiseudulla asuntoja myytiin tammi–syyskuussa 9,3 prosenttia ja koko Suomessa 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.