Kilpailuttamalla asuntolainan voi saada merkittävää säästöä. Pienikin pudotus lainan marginaalissa voi pitkällä laina-ajalla pienentää korkokuluja tuntuvasti.
Asuntolainaa ei kuitenkaan kannata kilpailuttaa suin päin. Jos velallinen ei huomioi kaikkia pankinvaihtoon liittyviä kustannuksia, halvempikin marginaali voi osoittautua kokonaisuutena huonoksi kaupaksi.
Asuntolainan kilpailuttamisessa kannattaa siksi verrata muutakin kuin pankkien tarjoamia marginaaleja, sanoo Pellervon taloustutkimuksen (PTT) vanhempi ekonomisti Veera Holappa Verkkouutisille.
Holapan mukaan ensimmäinen vertailtava asia on oman nykyisen lainan marginaali suhteessa siihen, millaista marginaalia toinen pankki tarjoaa. Päätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä pelkästään tämän perusteella.
Pankin vaihtamisesta voi syntyä esimerkiksi lainan järjestelykuluja. Huomioon pitäisi ottaa myös kuukausittaiset lainanhoitomaksut sekä mahdolliset vakuusjärjestelyistä aiheutuvat kulut.
Lisäksi pankin vaihtaminen voi vaikuttaa muihin palveluihin. Uusi pankki voi esimerkiksi edellyttää tilien ja korttien siirtämistä. Pankkiasiakkuuteen voi liittyä myös vakuutuksia tai erilaisia bonusjärjestelmiä.
– Ei pidä tuijottaa pelkkää marginaalia, vaan pitää katsoa kokonaisuutta, Holappa kiteyttää.
Kulujen takaisin saaminen voi viedä vuosia
Se, kuinka paljon toisen pankin tarjouksen pitäisi olla nykyistä parempi, riippuu Holapan mukaan erityisesti jäljellä olevan lainan määrästä ja laina-ajasta.
Mitä enemmän lainaa on jäljellä ja mitä pidempi laina-aika on, sitä pienemmästäkin marginaalierosta voi kertyä säästöä jäljellä olevan laina-ajan aikana.
Tilanne on toinen, jos lainaa on enää vähän ja laina-aikaa jäljellä vain lyhyesti. Silloin pieni marginaaliero ei välttämättä ehdi tuottaa suurta hyötyä.
Pankinvaihdon kustannuksille kannattaakin Holapan mukaan laskea takaisinmaksuaika. Se voi hänen mukaansa olla esimerkiksi puolitoista tai kaksi vuotta riippuen siitä, millaisia kuluja järjestelystä syntyy.
Liian usein tehty kilpailuttaminen tai pankin vaihtaminen voi siksi kääntyä itseään vastaan. Jos järjestelykuluja syntyy toistuvasti ennen kuin edellisestä vaihdosta saadut hyödyt ovat ehtineet kattaa kustannukset, kilpailuttaminen voi käytännössä vain kasvattaa velallisen kuluja.
– Jos sen tekee liian useasti, niin hyödyt valuvat vain järjestelykustannuksiin, Holappa sanoo.
Kuinka usein asuntolaina kannattaisi kilpailuttaa?
Tähän ei Holapan mukaan ole yhtä oikeaa aikaväliä. Uusi vertailu voi olla perusteltu esimerkiksi silloin, jos oma marginaali alkaa näyttää selvästi korkealta suhteessa pankkien tarjoamiin marginaaleihin.
Toisaalta vanha laina voi olla jo valmiiksi hyvin kilpailukykyinen. Holappa muistuttaa, että esimerkiksi ennen finanssikriisiä [2008–2009] otetuissa lainoissa marginaalit saattoivat olla hyvin matalia. Tällöin kilpailuttamisesta ei välttämättä enää saa merkittävää hyötyä.
Pankki ei todennäköisesti laske marginaalia pyytämättä
Asuntolainan kilpailuttaminen ei välttämättä tarkoita pankin vaihtamista. Holapan mukaan nykyisen pankin kanssa voi yrittää neuvotella lainamarginaalin alentamisesta.
Neuvotteluasemaa parantaa, jos velallisella on jo toisesta pankista parempi tarjous. Sen avulla nykyiseltä pankilta voi kysyä, pystyykö se vastaamaan tarjoukseen tai tekemään sitä paremman. Jos parempaa tarjousta ei tule, asiakas voi siirtää asiakkuutensa muualle.
Holapan mukaan marginaalin alentamisesta voi kuitenkin päästä neuvottelemaan myös ilman valmista kilpailevaa tarjousta. Lopputulokseen vaikuttavat muun muassa asiakkuus ja markkinatilanne.
Asuntovelalliselta tämä edellyttää kuitenkin omaa aktiivisuutta. Marginaalin alenemista ei Holapan mukaan kannata jäädä odottamaan pankilta.
– Tuskin pankki lähtee sitä itse alentamaan. Kyllä se vaatii sen, että seuraa itse tilannetta ja tietää mahdollisuudet.
Kilpailuttamisessa olennaista on lopulta verrata, paljonko nykyinen laina maksaisi jäljellä olevan laina-ajan aikana ja kuinka suureksi uuden vaihtoehdon kokonaiskustannukset muodostuisivat kaikkine sivukuluineen.
Halvempi marginaali voi siis näyttää houkuttelevalta, mutta jos pankinvaihtoon liittyvät muut kustannukset nousevat tarpeeksi suuriksi, vaihdosta ei välttämättä synny säästöä. Huolimattomasti tehty kilpailutus voi pahimmillaan johtaa siihen, että asuntovelallinen maksaa kokonaisuudessaan aiempaa enemmän.
LUE MYÖS:
Yhteinen asuntolaina voi yllättää: Puolison velkaosuus saattaa jäädä sinulle