Päivittäin otettava daraxonrasib-tabletti voi kaksinkertaistaa haimasyöpäpotilaiden elinajan. Nykyisin haimasyöpään on vain niukasti hoitoja, ja useimmat niistä auttavat vähän tai eivät lainkaan. Sitä pidetään yhtenä tappavimmista syövistä.
Tutkijat ovat vuosikymmenten ajan yrittäneet löytää hoitokeinoja haimasyöpään, joka havaitaan usein myöhään. Yli puolet potilaista saa diagnoosin vasta, kun syöpä on levinnyt.
Nyt asiantuntijat ylistävät uuden täsmälääkkeen, daraxonrasibin, tuloa, kertoo The Guardian. Kliinisessä tutkimuksessa Yhdysvalloissa oli mukana 500 potilasta, joilla kaikilla oli levinnyt haimasyöpä.
Daraxonrasib-tabletteja saaneet potilaat elivät selvästi pidempään, keskimäärin 13,2 kuukautta, kun solunsalpaajahoitoa saaneilla potilailla vastaava aika oli 6,6–6,7 kuukautta. Lisäksi haittavaikutuksia oli vähemmän kuin solunsalpaajahoidossa.
– Nämä tulokset muuttavat koko kenttää, sanoi Arizonan yliopiston syöpäkeskuksen onkologian johtaja Rachna Shroff, joka ei osallistunut tutkimukseen.
– Olen hoitanut haimasyöpää 16 vuotta, ja aloin oikeasti itkeä vastaanotolla. Tämä on potilaillemme uskomattoman vaikuttava tutkimus, totesi Shroff, jonka mukaan tutkimuksessa nähty elossaoloaika oli ennennäkemätön.
Daraxonrasib vaikuttaa kohdistumalla Kras-proteiiniin, joka ruokkii lähes kaikkia haimasyöpiä. Haimasyövän yleisimmässä muodossa yli 90 prosentilla potilaista esiintyy Kras-geenin mutaatio, minkä vuoksi Kras-proteiini pitää syövän kasvamassa. Kras-proteiinia on aiemmin pidetty liki mahdottomana hoidon kohteena, mutta uusi lääke sammuttaa sen toiminnan.
Britanniassa toimivan Pancreatic Cancer Action -järjestön toimitusjohtaja Paula Hanford iloitsi löydön olevan yksi merkittävimmistä kehitysaskelista haimasyövän hoidossa. Hänen mukaansa se antaa potilaille ja perheille todellista toivoa.
Potilasjärjestö Pancreatic Cancer UK:n Anna Jewell kuvaili tuloksia innostaviksi. Hänen mukaansa seuraava askel on kuitenkin varmistaa, että tällaiset lääkkeet saadaan potilaiden ulottuville.
– Traagista kyllä, puolet kaikista haimasyöpää sairastavista kuolee vain kolmen kuukauden kuluessa diagnoosistaan, Jewell muistutti.
Suomessa uudesta lääkkeestä kertoi ensin Tekniikan Maailma.
Daraxonrasib on yhä tutkimusvaiheessa eikä sitä ole valmistajan mukaan hyväksytty käyttöön Yhdysvalloissa tai Euroopassa.
Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA on kuitenkin myöntänyt sille läpimurtohoidon ja harvinaislääkkeen statuksen tietyissä tapauksissa aiemmin hoidetun, levinneen haimasyövän hoitoon.