Toukokuussa Venäjän puolustusministeriksi Sergei Šoigun jälkeen noussut konservatiivinen talousasiantuntija Andrei Belousov aloitti virkakautensa julistamalla keskeiseksi periaatteekseen ”Voit tehdä virheitä, mutta et voi valehdella”. Sitaattia alettiin välittömästi levittää Kremlin ohjauksessa toimivissa tiedotusvälineissä ja Telegram-kanavilla.
Ilmeisenä tavoitteena oli venäläistutkijoiden Irina Boroganin ja Andrei Soldatovin mukaan luoda mielikuvaa Belousovista rehellisenä ja lahjomattomana miehenä. Siinä pitkälti onnistuttiin, sillä juuri näin Belousovia on luonnehdittu myös läntisessä mediassa.
– Julkisuuskuva olisi uskottava, ellei koko uransa akateemisessa maailmassa ja valtionhallinnossa viettänyt Belousov, 65, olisi omistanut huvilan italialaisessa Forte dei Marmin merenrantalomakohteessa Pohjois-Toscanassa, kunnes hän hankkiutui siitä eroon vuonna 2018. On myös käynyt ilmi, että vaikka hän esiintyy syvästi uskonnollisena, hänellä on ollut tietovuodon mukaan useita rakastajattaria, joiden kanssa hän viestittelee sähköpostitse, Borogan ja Soldatov kirjoittavat Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Belousovin ylevää periaatetta koeteltiin venäläistutkijoiden mukaan ensimmäisen kerran 8. kesäkuuta 2024, jolloin Ukrainan lennokki-isku tuhosi yhden ja vaurioitti toista venäläistä viidennen sukupolven Su-57-häivehävittäjää. Venäjän puolustusministeriö kertoi virallisessa lausunnossaan vain kolmen lennokin tuhoutuneen Astrahanin alueen yllä. Su-57-koneita ei lausunnossa mainittu.
– Mitä tavallisen venäläisen pitäisi tästä päätellä? On perusteltua arvella, että Belousovin vastenmielisyys valheita kohtaan on monivivahteisempaa kuin hän antoi ymmärtää. Puolustusministeri ei ole omaksunut uutta ja hyvin epäputinilaista kiintymystä totuuteen. Hän pyrkii vain kohentamaan asevoimien imagoa, he sanovat.
– Uusi ministeri on koneiston tuote. Hänellä ei ole merkittävää karismaa, eikä hän todennäköisesti pysty ratkaisemaan Venäjän perusongelmia, vaan hän on Kremlin diktaattorin palvelija. Hänen päämääränään on vain säätää edeltäjänsä ja FSB:n kehittämiä sortotoimia eriävien näkemysten suitsimiseksi asevoimien sisällä, he toteavat.
Belousov pitää heidän mukaansa huolen siitä, että Kremlin kannalta epämiellyttävät totuudet pysyvät hänen ministeriönsä seinien sisäpuolella kantautumatta Venäjän kansan tai varsinkaan Vladimir Putinin korviin.
– Kuten ministeri sanoi, virheitä tehdään, ja totuus on kerrottava. Sitten se voidaan vaientaa ja tukahduttaa.