Uuden auton ostajalle jopa 2500 euroa valtiolta

Lakimuutoksen tarkoituksena on uudistaa autokantaa.
Uusia autoja autoliikkeessä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Uusia autoja autoliikkeessä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Uuden auton hankintaan voi saada romutuspalkkion vuosina 2026–2027. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo asiasta tiedotteessa.

Hallituksen esittämän lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alussa. Romutuspalkkiohakemuksen voi jättää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille lain tultua voimaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Romutuspalkkion tarkoitus on uudistaa autokantaa ja sitä kautta parantaa liikenneturvallisuutta. Liikenneturvallisuudessa tavoitteena on, että vuonna 2050 kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan laaja joukko keinoja, joista romutuspalkkio on yksi. Samalla vauhditamme uusien autojen kauppaa ja tuomme liikenteeseen lisää vähäpäästöisiä autoja, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) tiedotteessa.

Romutuspalkkio tarkoittaa, että vanhan, vuonna 2015 tai sitä aiemmin rekisteröidyn auton romuttamalla voi saada valtiolta tukea uuden auton hankintaan. Valtio maksaa romutuspalkkiota 2 500 euroa, kun uutena hankittu auto on nollapäästöinen, eli sen käyttövoimana on joko sähkö tai vety. Romutuspalkkiota saa 2 000 euroa, kun uutena hankitun auton käyttövoimana on jokin muu ja sen hiilidioksidipäästöt ovat enintään 140 grammaa kilometriltä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Romutuspalkkiokampanja päättyy 31. joulukuuta 2027 tai kun siihen varattu määräraha loppuu. Romutuspalkkioon on varattu yhteensä 20 miljoonaa euroa käytettäväksi vuosina 2026–2027. Romutuspalkkiota koskevien hakemusten käsittelystä ja palkkion myöntämisestä vastaa Traficom, kun laki tulee voimaan.

Romutuspalkkion tavoitteena on vauhdittaa uusien autojen kauppaa ja edistää autokannan uudistamista. Autokannan uudistuessa liikenneturvallisuus paranee. Suomen autokanta on keskimäärin vanha verrattuna useimpiin muihin EU:n jäsenmaihin. Romutuspalkkio tukee myös valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman eli Liikenne 12 -suunnitelman tavoitetta parantaa liikenneturvallisuutta pitkällä aikavälillä. Nolla- ja vähempipäästöisten ajoneuvojen määrää liikenteessä pyritään lisäämään myöntämällä nollapäästöisille ajoneuvoille korkeampi tukisumma.

Bensamoottori kiinnostaa yksityisasiakkaita, mutta yritysautopuolella suositaan sähköä.
Tilanteen jatkoselvitys suoritetaan poliisin esitutkinnassa.
Mainos