Liikennevaloihin voi tulla neljäs valo – tätä se tarkoittaisi

Valkoinen valo kertoisi autoilijalle, että risteyksen liikenteen ohjaukseen osallistuvat autonomiset ajoneuvot.
Liikennettä Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Liikennettä Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Liikennettä Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Liikennettä Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yhdysvaltalaisen North Carolina State Universityn tutkijat ovat kehittäneet liikennevaloihin neljättä vaihetta, jossa tuttuun punaiseen, keltaiseen ja vihreään lisättäisiin valkoinen valo.

Kyse ei ole käytössä olevasta uudesta liikennemerkistä tai liikennevalosäännöstä vaan tutkimuskonseptista. Niin sanotun valkoisen vaiheen tarkoituksena olisi sujuvoittaa liikennettä tilanteessa, jossa teillä liikkuu riittävästi keskenään ja liikennevalojärjestelmän kanssa kommunikoivia autonomisia autoja.

Valkoisen valon palaessa autonomiset ajoneuvot sopisivat Moto-sivuston mukaan keskenään siitä, missä järjestyksessä risteys ylitetään. Ihmisen kuljettaman auton tehtävä olisi huomattavasti yksinkertaisempi eli seurata suoraan edellä ajavaa ajoneuvoa.

Jos se liikkuu risteykseen, kuljettaja seuraisi perässä. Jos se pysähtyy, myös takana tulevan pitäisi pysähtyä.

Kun autonomisia ajoneuvoja ei olisi riittävästi, liikennevalot toimisivat nykyiseen tapaan punaisella, keltaisella ja vihreällä.

Tutkijoiden mukaan valkoinen väri ei ole järjestelmän kannalta välttämätön. Olennaista olisi, että ihmiskuljettajille on selvästi tunnistettava merkki siitä, milloin autonomiset ajoneuvot osallistuvat liikenteen ohjaamiseen.

Simulaatioissa viiveet vähenivät tuntuvasti

North Carolina State Universityn tutkijat ovat testanneet järjestelmää tietokonesimulaatioissa. Niiden perusteella liikenteen viive väheni olosuhteista riippuen muutamasta prosentista jopa yli 90 prosenttiin.

Video

Hyöty riippui voimakkaasti autonomisten ajoneuvojen osuudesta. Kun niitä oli liikenteessä vain vähän, vaikutukset jäivät pieniksi. Autonomisten autojen osuuden kasvaessa liikenne kulki nopeammin ja pysähtely väheni.

Tutkijat laajensivat mallia myöhemmin ottamaan huomioon myös jalankulkijat. Vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa valkoisen vaiheen havaittiin voivan vähentää risteyksen keskimääräisiä viiveitä myös silloin, kun mukana oli jalankulkuliikennettä. Tutkimukseen osallistunut Ramin Niroumand työskenteli Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksella.

Uusi valo ei ole tulossa lähiaikoina

Tutkijat ovat korostaneet, ettei järjestelmä ole valmis laajamittaiseen käyttöönottoon. Se edellyttäisi riittävää määrää yhteydessä olevia autonomisia ajoneuvoja sekä risteysinfrastruktuuria, joka kykenee vaihtamaan tietoja niiden kanssa.

Tutkimusryhmä kertoi vuonna 2024 rakentavansa fyysistä koealustaa konseptin testaamiseksi pienoismalliajoneuvoilla. Tarkoituksena on selvittää käytännön ongelmia ennen mahdollisia täysikokoisilla ajoneuvoilla tehtäviä kokeita.

Toistaiseksi valkoinen vaihe on kuitenkin tutkimuskonsepti, ja sen mahdollinen käyttöönotto riippuu sekä autonomisten autojen yleistymisestä että niitä tukevan liikenneinfrastruktuurin rakentamisesta.

LUE MYÖS:
Varoitus liikenteeseen: Riski on nyt suurimmillaan
Näitkö erikoisen merkin auton perässä? Tästä on kyse

Nuori selvisi tilanteesta ilman hoitoa vaativia vammoja.
Törmäyksessä junan kanssa ihminen on aina häviäjä.
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Mainos