Verkkouutiset

Liiketalousopisto Perhon mainos Helsingissä helmikuussa 2019. LEHTIKUVA/MESUT TURAN

USU: Valtaosa ammatillisen koulutuksen järjestäjistä joutuu sopeuttamaan

Yleisin sopeutustoimi on koulutustarjonnan supistaminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin neljä viidestä ammatillisen koulutuksen järjestäjästä arvioi joutuvansa sopeuttamaan toimintaansa kuten supistamaan koulutustarjontaa, koska hallitus leikkaa ammatillisesta koulutuksesta sata miljoonaa euroa.

Tämä selviää Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn tuoreesta kyselystä, kertoo Uutissuomalainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Yleisin sopeutustoimi on koulutustarjonnan supistaminen. Tämä voi johtaa henkilöstön tarpeen vähentymiseen, AMKEn johtava asiantuntija Satu Ågren kertoo Uutissuomalaiselle.

Hieman alle puolet kyselyn vastaajista arvioi joutuvansa käynnistämään muutosneuvottelut rahoitusleikkauksen vuoksi.
Ågrenin mukaan tämä voi tarkoittaa muun muassa irtisanomisia tai määräaikaisten työntekijöiden vähentämistä.

Vajaa kolme neljästä vastaajasta arvioi, että ei jatkossa pysty riittävästi vastaamaan alueensa työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin. Kyselyssä jopa 92 prosenttia ammatillisen koulutuksen järjestäjistä arvioi, että ammatillisen koulutuksen kehitysnäkymät heikkenevät lähivuosina.

AMKEn edunvalvontakysely toteutettiin toukokuussa. Siihen vastasi 62 koulutuksen järjestäjää. Vastausprosentti oli noin 71. AMKE edustaa valtaosaa ammatillisen koulutuksen järjestäjistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)