USU: Mökkien suosio hiipui

Koronan aikana alkanut mökkibuumi on nyt ohi.
Kesämökki Kemiön saaristossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Kesämökki Kemiön saaristossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Mökkikauppa on palannut koronavuosien aiheuttaman buumin jälkeen normaalille tasolle Suomessa, Uutissuomalainen kertoo.

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan tammi–elokuussa omarantaisista mökeistä tehtiin yhteensä 2 603 kauppaa. Luku sisältää myös haja-asutusalueilla tehdyt kaupat. Vuosi sitten vastaavaan aikaan mökkikauppoja oli tehty noin tuhat enemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koko maassa mökkikauppa on tasaantunut. Kauppamäärissä on tiputtu suurin piirtein vuoden 2019 tasolle, eli on palattu koronaa edeltäneeseen normaaliin, kertoo Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Saara Saari USU:lle.

Vuonna 2021 Suomessa tehtiin kaikkiaan 4 772 omarantaisen mökin kauppaa. Huippuvuonna 2020 määrä oli 5 238 ja vuonna 2019 ennen koronapandemiaa 3 719. Tänä vuonna kiivain mökkikauppakausi on jo ohi.

Saaren mukaan nyt näkyy se, että mökki ei ole välttämättömyys, vaan mökkejä ostetaan vain, mikäli muu elämäntilanne sen mahdollistaa.

– Myös energiakriisi, sähkön hinnan nousu ja aiheesta käyty julkinen keskustelu ovat vaikuttaneet mökkikauppaan ainakin sähkölämmitteisten mökkien osalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius jakaa arvion siitä, että mökkikauppa on rauhoittunut.

Saleniuksen mukaan tilanteeseen vaikuttaa muun muassa se, että kun yhteiskunnassa on pitkälti palattu normaaliaikaan.

– Nyt ihmiset voivat jälleen käyttää rahaa mökkeilyn sijaan esimerkiksi matkailuun.

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Mainos