USU: Kryptovoitot nousivat rajusti, näin moni ilmoitti verottajalle

Viime vuonna kryptovaluutoista kertyi tuloja noin 200 miljoonaa euroa.
Noin 16000 suomalaista ilmoitti kryptovaluuttakaupoista viime vuoden verotuksessa., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Noin 16000 suomalaista ilmoitti kryptovaluuttakaupoista viime vuoden verotuksessa., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kryptovaluuttakaupoista verotuksessaan ilmoittaneiden suomalaisten määrä on lähes kaksinkertaistunut, kertoo Uutissuomalainen (USU).

Noin 16000 suomalaista ilmoitti kryptovaluuttakaupoista vuoden 2024 verotuksessa. Toissa vuonna kryptovaluutoilla ilmoitti käyneensä kauppaa 8200 suomalaista.

Viime vuonna kryptovaluutoista kertyi tuloja noin 200 miljoonaa euroa. Voittoja ilmoitettiin verottajalle noin 230 miljoonaa euroa ja tappioita noin 30 miljoonaa euroa.

Toissa vuonna tulojen kokonaismäärä oli alle 50 miljoonaa euroa.

Viime vuosi ei ollut ennätysvuosi, sillä vuonna 2021 kryptovoittoja tai -tappioita ilmoitti verottajalle 17000 suomalaista. Tulojen kokonaismäärä oli noin 500 miljoonaa euroa.

Verottajan saama ilmoitusmäärä kryptovaluuttakaupoista viime vuodelta on pieni siihen verrattuna, että arviolta jopa 300000 suomalaisella on krypto-omistuksia. Verottaja lähetti heistä 30000:lle tekstiviestimuistutuksen kryptotulojen ilmoittamisesta ennen veroilmoitusten määräpäivää.

Verohallinto arvioi ennakkoon, että kryptotuloja kotiutettiin viime vuonna edellisvuosia enemmän, sillä virtuaalivaluuttojen kurssit olivat viime vuonna korkealla. Verohallinto seuraa kryptotulojen ilmoittamista, muttei erityisasiantuntija Johan Thodénin mukaan pysty lopulta vaikuttamaan siihen, kuinka moni ne oikeasti ilmoittaa.

Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Venäjällä ajatellaan perinteisesti, että valta asuu Moskovassa. Siksi rajoitukset voivat osua nyt kipeään paikkaan.
Kuluttajien luottamus koheni kesäkuussa korkeimmalle tasolleen sitten helmikuun 2022.
Mainos