USA:n ulkoministeri vaatii Venäjää palauttamaan Krimin

Mike Pompeo syyttää Venäjää kyynisestä valehtelusta ja vakuuttaa pakotteiden pysyvän, kunnes laiton miehitys on ohi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän vuonna 2014 toteuttamaa Krimin laitonta haltuunottoa ei ulkoministeri Mike Pompeon mukaan ole unohdettu eikä kansainvälinen yhteisö tule sitä koskaan hyväksymään.

Ukrainaan kohdistamallaan aggressiolla Venäjä on pyrkinyt hänen mukaansa kukistamaan kansainvälisen järjestyksen, rapauttanut perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia ja heikentänyt yhteistä turvallisuutta.

– Maailma ei ole unohtanut niitä kyynisiä valheita, joilla Venäjä yritti oikeuttaa aggressionsa ja naamioida aikeensa kaapata Ukrainalle kuuluva alue itselleen. Kunniallisten valtioiden ei pidä sietää Venäjän voimankäyttöä rauhanomaista naapuriaan vastaan. Yhdysvallat toistaa järkähtämättömän kantansa: Krim on Ukrainaa, ja se on palautettava Ukrainan hallintaan, Pompeo toteaa USA:n ulkoministeriön välittämässä lausunnossa.

– Venäjän miehitysviranomaiset ovat viimeisten viiden vuoden aikana syyllistyneet laajamittaisiin väärinkäytöksiin kampanjassaan, jonka tavoitteena on eliminoida kaikki vastarinta Venäjän kontrollia kohtaan, Pompeo sanoo.

Hän muistuttaa Venäjän mielivaltaisesti pidättäneen ja tuominneen henkilöitä, jotka ovat osoittaneet rauhanomaisesti mieltään Krimin miehitystä vastaan. Joissain tapauksissa heitä on myös väkivalloin siirretty miehitetyltä alueelta Venäjälle. Kyse on Pompeon mukaan kaikkiaan noin 70 henkilöstä – joukossa muun muassa useita nimekkäitä niemimaata perinteisesti asuttaneen tataariyhteisön edustajia ja tunnettu ukrainalainen elokuvaohjaaja Oleh Sentsov.

Pompeo vaatii Venäjää välittömästi lopettamaan Krimin miehitys ja muut väärinkäytöksensä alueella. Jo sitä ennen Venäjän on hänen mukaansa palattava kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta, jonka puitteissa sen olisi myös noudatettava miehitystä koskevia oikeudellisia säännöksiä.

USA on useaan otteeseen toistanut torjuvansa presidentti Vladimir Putinin hallinnon väitteet Krimin kuulumisesta Venäjän valvontaan, Venäjän toimet Krimillä sekä edelleen jatkuvat sotatoimet Ukrainaa vastaan.

–  Yhdysvallat säilyttää niihin liittyvät pakotteensa Venäjää kohtaan siihen saakka, kunnes Venäjän hallitus luovuttaa Krimin hallinnan takaisin Ukrainalle ja toteuttaa täysimääräisesti Minskin sopimusten velvoitteita.

Pompeo toistaa USA:n horjumattomaksi luonnehtimansa tuen Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta kohtaan maan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen puitteissa.

Tämä koskee hänen mukaansa myös Ukrainan aluevesiä, joita Venäjä on erityisesti Asovanmerellä viime kuukausina aggressiivisesti koetellut. Hän painottaa USA:n asettamien pakotteiden pysyvän voimassa siihen saakka, kunnes Krim on palautunut takaisin Ukrainan hallintaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)