Keinotekoisen syväsataman rakentaminen Alaskaan veisi ydinpommien avulla vain sekunteja, hehkutti Yhdysvaltain ydinenergiakomissio AEC vuonna 1958. Popular Science kertoo nyt lähes 70 vuotta vanhasta suuruudenhullusta suunnitelmasta, joka jäi kuitenkin toteutumatta.
Suunnitelma oli yksinkertainen: Haudataan Tšuktšimeren rannalle sijaitsevalle Thompsoninniemelle maan alle kuusi ydinpommia. Räjähdys olisi ketjureaktion ansiosta kahdeksan kertaa voimakkaampi kuin Nagasakin ja Hiroshiman ydinpommit yhteensä.
Kaavailujen mukaan jos räjähdykset olisi toteutettu kevättalvella, kun lumi vielä suojelisi kasveja eivätkä muuttolinnut olisi palanneet, olisi ainoa haittapuoli ollut alkuperäisväestön harjoittaman metsästyksen keskeytyminen viikoiksi, korkeintaan kuukausiksi.
Maksuna ”vähäisestä säteilystä” alue saisi uuden tavan louhia luonnonvaroja ja paikallinen talous kasvaisi. Tai näin ainakin luvattiin, jos AEC:n Chariot-projekti olisi toteutunut.
Historiantutkijan Scott Kaufmanin mukaan kunnianhimoisen suunnitelman oli tarkoitus olla vain ensiaskel, joka mahdollistaisi syväsatamaakin suuremman projektin.
– Se olisi tuottanut riittävästi dataa Plowshare-projektin kruununjalokiveen, eli merenpinnan tasolla olevaan kanavaan Keski-Amerikan läpi, Kaufman kertoo.
Olemassaolevan Panaman kanavan haittapuolena nähtiin kylmän sodan aikana se, että sen läpi kulkeminen edellytti lukuisien sulkujen käyttöä. Jos yksikin sulku olisi tuhoutunut, olisi alusten kulku Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle häiriintynyt. Ratkaisu olikin ydinpommeilla mantereen halki kaiverrettu kanava, jossa suluille ei olisi tarvetta.
Kuten projektin isä Edward Teller sanoi, jos vuori ei ole oikeassa paikassa, ota meihin yhteyttä.
Plowshare-projektiin kuului myös suuria suunnitelmia jokien virtauksen kääntämisestä, suurten maanjäristysten ehkäisemisestä ja aavikoiden upottamisesta veden alle. Lopulta mikään näistä ei toteutunut.
Chariot-projetki kaatui paikallisten Iñupiat-alkuperäiskansan vastustukseen. Iñupiatit olivat lukeneet Bikiniatollilla tehdyistä ydinkokeista ja niiden aiheuttamista säteilysairauksista. Lopulta AEC lykkäsi projektia vuodesta 1960 vuoteen 1962 suorittaakseen ympäristövaikutusten arvioinnin.
AEC uskoi, että arviointi todistaisi projektin kannattavaksi. Kävikin päinvastoin. Raportin mukaan vaikka pommeista vapautuisi vain vähän säteilyä, ei ollut mahdollista ennustaa mihin se päätyisi. Jos räjähdyksen energia kohdistuisi maankuoreen, pohjavesi todennäköisesti saastuisi ja Iñupiateille tärkeää metsästystä olisi rajoitettava.
Lopulta vuonna 1961 New Mexicossa tehty ydinkoe hautasi Chariot-projektin lopullisesti. Maan alla tehdystä räjähdyksestä vapautui lupauksista huolimatta säteilyä maan pinnalle, ja AEC:n täytyi evakuoida ihmisiä sekä toimittaa paikallisille karjatilallisille kuukausien ajan puhdasta rehua.
Yleinen mielipide kääntyi projektia vastaan, ja se haudattiin hiljaa arkistoihin. Koko Plowshare-projekti lopetettiin vuosikymmen myöhemmin tuloksettomana.
Kaufman ei kuitenkaan halua sanoa, että idea olisi haudattu pysyvästi. Mikäli kehitettäisiin ydinase, josta ei vapautuisi säteilyä, voisi suunnitelmalla olla nykyäänkin edellytyksiä.
– Historioitsijat eivät koskaan halua sanoa ei koskaan, historiantutkija pohtii.
– Asioita, joita et ole odottanut, tapahtuu. Mutta kun olet avannut Pandoran laatikon, on sitä erittäin vaikeaa sulkea.
