Pääministeri Sanna Marinille (sd.) on aina nimetty sijainen, valtioneuvoston kansliasta kerrotaan Uudelle Suomelle.
– On olemassa pääministerin sijaisuuslista, johon on määritelty kaikki hallituksen jäsenet, missä järjestyksessä he toimivat pääministerin sijaisena, kanslian istuntoyksikön päällikkö Arno Liukko vahvistaa US:lle.
Lista on voimassa koko hallituskauden ajan, eikä vastuun sijaiselle siirtämiseen tarvita erillistä päätöstä. Lista löytyy valtioneuvoston verkkosivuilta. Ensimmäisenä sijaislistalla on valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ja toisena ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Lista käsittää kaikki Marinin hallituksen ministerit.
Keskustelu pääministerin sijaisesta nousi esiin sen jälkeen, kun Sanna Marin joutui juhlintakohun keskellä. Aiemmin kerrottujen tietojen mukaan Marin perui kesälomansa viikonloppuna 6.-7. elokuuta, jolloin kohua aiheuttaneet juhlintavideot on kuvattu.
Aiemmin valtioneuvoston kansliasta kerrottiin Iltalehdelle, että pääministerin peruessa lomansa myös sijaisuus peruuntuu. Muuten pääministerin sijaisena olisi ollut puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).
Liukko sanoo US:lle, että sijaistuksiin liittyvät epäselvyydet johtuvat kahdesta erillisestä listasta. Koko vaalikauden voimassa olevan sijaistuslistan lisäksi käytössä on kesävapaiden ajaksi tehtävä sijaistuslista.
– Kesälomakaudella moni ministeri on lomiin rinnastuvilla vapailla, ja pääministerin kesävapaan ajaksi tehdään indikatiivinen listaus siitä, kuka sijaistaa pääministeriä missäkin vaiheessa, Liukko sanoo.
Hänen mukaansa toinen listaus on tehty joka kesä ”niin kauan kuin muistetaan”. Kyseinen listaus ei kuitenkaan ulottunut enää juhlimisvideon kuvaushetkeen, sillä pääministeri ei ollut enää lomaan rinnastettavalla vapaalla.