Upseeri arvioi: Tämä on Lähi-idän kriisin seuraava vaihe

Hizbollah voi kaivaa esiin eri puolille Libanonia varastoituja keskipitkän matkan ohjuksiaan.
Israelin F-35i-hävittäjä sai polttoainetäydennystä Libanonin yllä. / IDF
Israelin F-35i-hävittäjä sai polttoainetäydennystä Libanonin yllä. / IDF

Israelin ilmavoimien koneet iskivät sunnuntaina useisiin kohteisiin Libanonin eteläosissa. Ennaltaehkäisevän operaation tarkoituksena oli tuhota Hizbollah-järjestön raketti- ja ohjusjärjestelmiä, joita siirrettiin asemiin ennen Israeliin tehtävää hyökkäystä.

Hizbollah sanoi myöhemmin laukaisseensa raketteja ja drooneja sotilaskohteita vastaan suunnitelmansa mukaisesti. Yhteenotot vaikuttivat loppuneen yhtä äkillisesti kuin ne alkoivatkin. Vauriot Israelin puolella jäivät vähäisiksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvallat on määrännyt kaksi lentotukialusosastoa pysyttelemään lähialueella konfliktin laajenemisen estämiseksi. Eversti evp. Cedric Leighton pitää niiden läsnäoloa merkittävänä, sillä itäisellä Välimerellä toimiessaan sota-alukset ja lentokoneet lisäävät pelotevaikutusta Iranin tukemien miliisiryhmien suuntaan.

– Yhdysvallat pystyy myös keräämään alueelta tiedustelutietoa. Taktisilla tiedustelutiedoilla voidaan tukea Israelin Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmää, Leighton sanoo CNN:llä.

Hän huomauttaa, että ennaltaehkäiseviin iskuihin osallistui yli sata Israelin lentokonetta. Mukana oli F-35- ja F-16-hävittäjiä.

Upseerin mukaan seuraavat 48 tuntia kertovat siitä, mihin suuntaan Lähi-idän konflikti voi olla etenemässä. On mahdollista, että Hizbollah kaivaa esiin uusia raketinheitinjärjestelmiä laajoista tunneliverkostoistaan ja yrittää iskeä uudelleen kohti Israelia. Järjestön arsenaalissa olevat keskipitkän kantaman ohjukset on varastoitu eri puolille Libanonia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Egyptin Kairossa käydään samanaikaisesti neuvotteluita Gazan tulitauon aikaansaamiseksi.

– Entä mitä Iran aikoo tehdä? Jos Hizbollah on tyytyväinen nykytilanteeseen, niin myös Iran voi pysyä passiivisena lyhyellä aikavälillä. Jos rauhanneuvottelut edistyvät, niin Iran voi pidättäytyä uusista sotatoimista, Cedric Leighton toteaa.

Yhdysvallat ei ole onnistunut avaamaan tärkeää öljynkuljetusväylää.
Monet tekoälyllä luodut videot esittävät sotaa Hollywood-tyyliin.
Teheranin hallinto voi vauhdittaa ydinohjelmaansa, jos uraanivarastoihin pääsee iskuista huolimatta käsiksi.
Mainos