Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó ilmoitti tiistaina maan vastustavan Alankomaiden pääministeri Mark Rutten mahdollista valintaa Naton seuraavaksi pääsihteeriksi, uutisoi Politico.
Naton pääsihteerin paikka vapautuu myöhemmin tänä vuonna. Rutten nimi on esiintynyt usein pääsihteerispekulaatioissa ja hänellä on takanaan Yhdysvaltojen tuki. Kolmasosa puolustusliiton 31 jäsenvaltiosta ei ole vielä päättänyt, seisoako hollantilaisen takana.
Rutte tunnetaan Unkarin hallinnon pitkäaikaisena kriitikkona. Hän tuomitsi vuonna 2021 jyrkkäsanaisesti Unkarin uuden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän lainsäädännön todeten, ettei Unkarilla ole enää mitään asiaa olla Euroopan unionissa.
Szijjártón mukaan Unkari ei voi tukea henkilöä, joka aikaisemmin halusi pakottaa sen polvilleen.
– Pitkän aikavälin tavoitteena on viedä Unkari polvilleen tässä asiassa, Rutte sanoi vuonna 2021.
Britannia, Saksa ja Ranska ovat myös luvanneet tukensa Ruttelle, jonka sanotaan nauttivan (Donald) Trump -kuiskaajan mainetta. Tästä arvioidaan olevan hyötyä, mikäli Natosta kriittiseen sävyyn puhunut ex-presidentti tekee paluun Valkoiseen taloon marraskuun vaaleissa.
Rutte saa myös kritiikkiä. Baltian maissa on hiertänyt hänen haluttomuutensa lisätä Alankomaiden puolustusmenoja. Romanian presidentti Klaus Iohannis on puolestaan päättänyt haastaa Rutten osoittaakseen tyytymättömyyttä siitä, että Alankomaat on pitkään vastustanut Romanian liittymistä vapaan liikkuvuuden Schengen-alueelle.