Venäjän suhteellinen sotilaallinen etulyöntiasema Eurooppaan voi olla ensi vuonna suurimmillaan, varoittaa ruotsalainen sotatieteilijä ja Venäjä-tuntija Oscar Jonsson. Yhdysvallat on ilmoittanut vähentävänsä läsnäoloaan Euroopassa jo varsin nopeasti, eivätkä eurooppalaisten puolustuspanostukset vielä ole ehtineet kantaa hedelmää.
– Kuilu voi olla suurimmillaan ensi vuodesta alkaen. Silloin Venäjän suhteellinen etulyöntiasema Eurooppaan voi olla suurimmillaan, ennen kuin investointimme alkavat näkyä varsinaisina toimituksina, Jonsson kirjoittaa Dagens Nyheterin kolumnissaan.
Aikaisemmin heinäkuussa pidetty Naton Ankaran huippukokous onnistui Jonssonin mukaan loppujen lopuksi varsin hyvin, ennen kaikkea koska eurooppalaiset ovat nyt hyväksyneet Yhdysvaltojen linjanmuutokseen. Eurooppa ei ole Donald Trumpin hallinnon prioriteetti, ja vetoamalla Naton uuteen viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen Yhdysvallat aikoo vetää omia joukkojaan pois maanosasta.
Nato ei ainakaan hajonnut Ankarassa, Jonsson toteaa, vaikka transatlanttinen yhteistyö ei olekaan entisensä.
– Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella linja oli: ”Ostakaa amerikkalaista, niin saatte turvaa.” Tuo strategia on tullut tiensä päähän. Monet Euroopan valtiot pohtivat, kuinka järkevää on hankkia asejärjestelmiä, joiden toimituksia, varaosia ja ohjelmistoja kontrolloi hallitus, joka ei epäröi kiristää liittolaisiaan, jos sille päälle tulee. Ajatusta siitä, että ostamalla yhdysvaltalaista saa myös turvaa, on yhä vaikeampi myydä Yhdysvaltojen vetäessä pois antamaansa suojelua.
Useat Euroopan maat ovatkin viime aikoina turvautuneet puolustusratkaisuissaan nimenomaan eurooppalaisiin valmistajiin, Jonsson kuvailee. Eurooppalaiset tietävät mitä tehdä, mutta Yhdysvaltojen jättämän aukon paikkaaminen on helpommin sanottu kuin tehty.
– Ankaran kokouksella on kuitenkin myös toinen puolensa. Viidenkymmenen miljardin dollarin arvosta puolustusteollisuuden sopimuksia, 40 miljardia miehittämättömiin järjestelmiin, 70 miljardia euroa Ukrainalle vuonna 2026 – sekä uutinen siitä, että Ukraina voi saada luvan valmistaa Patriot-ohjuksia. Lopputuloksena on vahvempi Eurooppa, vaikka Yhdysvaltojen rooli Natossa heikkenisikin, ruotsalainen kirjoittaa.
Eurooppalaiset ovat hyväksyneet polkunsa, Jonsson toteaa. Nyt se on kuljettava loppuun.