Verkkouutiset

Venäjän puolustuslinja Robotynen kylän eteläpuolella. / solonko1648 / X

Tunnelit ja juoksuhaudat kuin linnoitus vastahyökkäyksen tiellä

Maanalaiset verkostot ovat hidastaneet Ukrainan etenemistä etelässä.

Sotatilanteesta sosiaalisessa mediassa kirjoittava ukrainalainen sotilas kertoo vastahyökkäyksen edenneen hitaasti Venäjän valmistelemien massiivisten puolustuslinjojen vuoksi.

Ukrainan hyökkäyskärjen kerrottiin murtautuneen alkusyksystä vahvimman puolustusvyöhykkeen läpi, jonka eteen oli sijoitettu laajoja miinakenttiä. Lupaavimpana pidettiin Zaporizzjan alueella Robotynen ja Verboven kylien välistä aluetta, jonka itäiseltä laidalta Ukrainan panssariajoneuvot pääsivät etenemään.

Tilanteessa ei ole tapahtunut viime viikkoina merkittäviä muutoksia osin siksi, että Venäjän sodanjohto siirsi puolustuksen tueksi merkittävän määrän lisäjoukkoja. Niiden mukana on eliittiyksikköinä pidettyjä VDV-maahanlaskujoukkoja.

Nimimerkillä Solonko kirjoittava sotilas on jakanut viestipalvelu X:ssä kuvan maantien halkomasta peltomaastosta, jonka laidoilla on metsäkaistaleita. Kraatterien peittämä kohta sijaitsee Robotynen ja Novoprokopivkan kylien lähellä. Kuvassa näkyy venäläisjoukkojen valmistelemia juoksuhautoja. Sotilaan mukaan alue on kuin linnoitus.

– Monimutkainen järjestelmä koostuu juoksuhaudoista, tunneleista, korsuista ja tuliasemista, joista venäläiset pitävät kiinni kaikin voimin, sotilas kirjoittaa.

Venäläiset sotabloggaajat myönsivät Ukrainan edenneen syyskuun lopulla kohti Robotynen eteläpuolella sijaitsevaa Novoprokopivkaa.

Toisessa lennokkikuvassa on korostettu panssariesteen ja tuliasemien muodostama kokonaisuus. Ukrainan joukot tarkkailivat venäläisten liikkeitä ja suunnittelivat sen perusteella sopivimmat hyökkäyskohdat. Rynnäkkö aloitettiin vasta kattavan tykistövalmistelun jälkeen.

– Eikä siinä vielä kaikki. Osa juoksuhaudoista on peitetty pitkältä matkalta. Ne eivät ole ehkä tunneleita perinteisessä merkityksessä, mutta käytännössä kuitenkin. Se on suunniteltu piilottamaan sotilaiden määrä ja liikkeet juoksuhaudoissa, sotilas toteaa.

Hänen mukaansa venäläiset ovat lisäksi kaivaneet syvälle suoja-asemia, jotka muodostavat tunneliverkoston toisen kerroksen.

– Kovien taisteluiden ja tykistöpommituksen jälkeen suoja-asemat avautuivat. Sen jälkeen selvisi, kuinka paljon vaikeampi tehtävä olikaan, sotilas kirjoittaa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)