Ukrainan asevoimissa taistellut Britannian kansalainen jäi Venäjän vangiksi, jonka jälkeen hänestä tehtiin vanki myös siviilissä. Moscow Times kertoo, että Venäjän sotilastuomioistuin on tuominnut James Scott Rhys Andersonin 19 vuodeksi vankeuteen terrorismista ja palkkasotilaana toimimisesta. Ensimmäiset viisi vuotta Anderson määrättiin viettämään vankilassa ja loput erityisvartioidussa työsiirtolassa.
Ukrainan kansainvälisessä legioonassa taistellut 22-vuotias Anderson jäi Venäjän vangiksi marraskuun lopulla Kurskissa Venäjän puolella. Ukraina hyökkäsi Kurskiin elokuussa, ja Venäjä yrittää vallata aluetta takaisin esimerkiksi Pohjois-Koreasta tilattujen sotilaiden avulla. Moscow Timesin mukaan Anderson oli yksi ensimmäisistä Venäjän asevoimien vangiksi ottamista ulkomaalaisista Kurskissa.
Keskiviikkona suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä Andersonin väitettiin syyllistyneen ”rikollisiin tekoihin siviilejä vastaan” ja aiheuttaneen ”merkittäviä omaisuusvahinkoja”.
Anderson on aiemmin palvellut sotamiehenä Britannian asevoimissa. Ukrainan kansainväliseen legioonaan hän liittyi mediatietojen mukaan vuonna 2023. Andersonin isä on aiemmin kertonut medialle, että Anderson lähti Ukrainaan, koska vastusti sitä mitä Ukrainan kansalle tapahtuu. Isä on ollut huolissaan pojastaan, sillä Venäjä tunnetusti kiduttaa sekä sotavankeja että tavallisia vankeja.
Venäjä myös käyttää ulkomaiden kansalaisia mielellään vaihdon välineinä varsinkin silloin, kun ulkomaisissa vankiloissa on Venäjän kansalaisia jotka Venäjä tahtoo kotiuttaa. Useissa maissa, myös Suomessa, on kannustettu varovaisuuteen Venäjälle matkustettaessa siltä varalta että Venäjä yrittäisi kasvattaa ulkomaisten vankien määrää väkisin harjoittaakseen ”panttivankidiplomatiaa”.
Moscow Times kertoo, että helmikuussa 2025 Venäjän tuomioistuimille toimitettiin ensimmäiset kymmenen syytetapausta ulkomaisten sotilaiden osallistumisesta Ukrainan hyökkäykseen Kurskin alueella. Syytteet koskevat Britannian, Tanskan, Georgian, Britannian, Yhdysvaltojen, Paraguayn, Norjan ja Liettuan kansalaisia. Useimpia tapauksia käsitellään poissaolevina, koska vastaajat ovat Venäjän ulkopuolella. Ensimmäinen tuomio Kurskissa taistelemisesta annettiin joulukuussa 2024. Tuolloin uusiseelantilainen Jordan O’Brien, joka tutkinnan mukaan saapui elokuussa laittomasti Kurskin alueelle, tuomittiin poissaolevana 14 vuodeksi vankisiirtolaan.