Ukrainan päärabbi Moshe Reuven Azman oli osallistumassa 8. kesäkuuta Hersonin evakuointeihin ja avustustoimiin, kun Venäjän tykistö tulitti auttajia.
– Räjähdykset alkoivat heti, kun olimme vedessä. Ne olivat erittäin äänekkäitä ja tulivat erittäin lähelle, mutta Kaikkivaltias pelasti meidät.
Tykistöisku näkyi myös Facebookin livelähetyksessä. Azman ilmeisesti hieman vahingoitti kättään tilanteessa, koska jälkeepäin julkaisemassaan videoviestissään hänellä oli oikea käsi siteessä.
Azman oli tuonut Kiovasta seitsemän autollista ruokaa, vaatteita ja vettä evakuoiduille sekä Sherp-maastoajoneuvoja, joilla on mahdollista ajaa tulva-alueilla.
– Venäläiset kohdistivat tarkoituksella tykistötulensa evakuoituihin ja heitä auttaviin. Näin sen omin silmin, sanoi päärabbi Azman videoviestissään.
Päärabbi kiitti Jumalaa ja piti ihmeenä selviytymistääm aivan viereen tulleesta kranaatista, joka onneksi osui veteen. Azman sanoi erittäin vaikean kokemuksen tehneen hänestä entistä vahvemman.
Syntyjään venäläinen päärabbi
Alkujaan venäjänjuutalainen Azman on itse syntynyt nykyisin Pietarina tunnetussa Leningradissa ja käynyt koulunsa Venäjällä.
Israelissakin sotilasrabbina toiminut Azman on kansainvälisesti verkostoitunut ja keskeinen tekijä Israelin ja Ukrainan välisissä suhteissa. Hän myös tunsi ukrainanjuutalaisen Volodymyr Zelenskyin jo ennen tämän valintaa Ukrainan presidentiksi.
Kiovan Brodskyin synagogaa johtavan Azmanin lisäksi Ukrainan päärabbina pitää itseään amerikanjuutalainen Podilin synagogaa johtava Yaakov Bleich, jolla on ollut tuo arvo vuodesta 1989 lähtien. Kuitenkin 300 juutalaista seurakuntajohtajaa valitsi Azmanin Ukrainan päärabbiksi vuonna 2005.
Times of Israelin mukaan Azman on erityisen suosittu ukrainalaisten keskuudessa, koska tämä on aktiivisesti järjestänyt humanitaarista apua Ukrainaan sen jälkeen, kun Venäjän diktaattori Vladimir Putin julisti erityisen sotilasoperaation Ukrainan ”denatsifioimiseksi”.
Azman käyttää ukrainalaisten kanssa viestiessään ukrainaa, vaikka hänen äidinkielensä on venäjä. Häntä myös pidetään rohkeana. Jo Neuvostoliiton aikana KGB nimesi Azmanin neuvostovastaiseksi.
Thank G-d and thank you, good people.
the test that I had to go through today only strengthened me, and in the shortest possible time, I will return to Kherson with much more help to people pic.twitter.com/hqZv2rEnMi— Chief Rabbi Of Ukraine Moshe Azman (@RabbiUkraine) June 8, 2023
Today, Russia fired artillery at us while I and other life-saving volunteers were driving all-terrain vehicles (SHERP) through the flooded areas of Kherson.
The explosions began when we were in the water. They were very loud and the shells fell very close to us, but the… pic.twitter.com/XA2nodvaOe
— Chief Rabbi Of Ukraine Moshe Azman (@RabbiUkraine) June 8, 2023
I am here with Andre as Russian artillery shells scream overhead again and again.
Andrey has been saving people day and night and helps bring us to people who need help. He is a hero.
We pray for the safety of everyone in and near Kherson 🇺🇦 pic.twitter.com/BVgoFnaRpE
— Chief Rabbi Of Ukraine Moshe Azman (@RabbiUkraine) June 8, 2023