Ukrainan vastahyökkäys on operaatio, jota yhdetkään edistyneet asevoimat eivät koskaan tahtoisi käynnistää, St. Andrewsin yliopiston strategian professori Phillips O’Brien toteaa The Atlantic-lehdessä.
O’Brienin mukaan asetelma, jossa aluetta pyritään valtaamaan takaisin viholliselta, joka on linnoittanut asemiaan kuukausien ajan ja kerännyt varantoon modernia aseistusta, olisi riski kaikille Nato-maillekin, eikä Ukrainalla ole niiden kaltaista teknologista ja koulutuksellista etua.
– Osaltaan se, mitä Ukraina yrittää, on ennennäkemätöntä, O’Brien toteaa.
Professori huomauttaa, että aiemmissa vastaavankaltaisissa vastahyökkäyksissä, jotka ovat onnistuneet, vastahyökkääjällä on ollut ilmaherruus. Ukrainalla tätä luksusta ei ole. Taistelukenttien ilmatilan hallinnasta käydään kiivaita taisteluja.
Lisäksi Venäjällä on edelleen hallussaan suuri määrä tykistöä ja ammuksia.
– Silti, vaikka vastahyökkäys on alkutekijöissään, vaikuttaa siltä, että Ukrainalla on mahdollisuus saavuttaa enemmän, kuin nykytilanne osoittaa – mutta menestys vie enemmän aikaa, kuin ihmiset ymmärtävät, hän toteaa.
Avain onnistumiseen on professorin mukaan brutaali. Ukrainan täytyy heikentää Venäjän maajoukkoja pikkuhiljaa, jotta se kykenee myöhemmin etenemään laajemmin. Osana tätä professori alleviivaa Ukrainan suorittamien havainnointi-iskujen ja ammus- ja huoltovarastojen räjäytysten merkitystä.
– Koska Ukrainalla ei ole ilmaherruutta ja Venäjällä on voimakas puolustusvoima, Ukrainalla ei ole muita vaihtoehtoja kuin kuluttaa miehittäjän maajoukkoja riittävästi kompensoidakseen heidän etuaan ilmassa, O’Brien kirjoittaa.
– Ukrainan onneksi sillä on etu niin taistelutahdon, tiedustelun kuin strategisen komentoketjunkin suhteen. Se myös saa koko ajan parempia ja parempia aseita länneltä. Ajan myötä nämä tekijät tulevat selkeiksi, mutta kenenkään ei pitäisi odottaa välittömiä tuloksia. Ukrainalaiset tekevät nyt jotakin rohkeaa, riskialtista ja aikaa vievää, eivätkä he voi vain jyrätä läpi.