Ukraina sanoo lamauttaneensa kokonaisen vihollisen teollisuusalueen

Lennokki-iskujen kerrotaan kohdistuneen alueen voimalaitoksiin, minkä vuoksi sähköt katkesivat koko teollisuuskeskittymältä.
Venäjän pääkaupunki Moskova. AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA
Venäjän pääkaupunki Moskova. AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

Ukrainan kerrotaan lamauttaneen Venäjän sotateollisuuden kannalta tärkeän teollisuusalueen.

Asiasta uutisoivan Kyiv Postin mukaan maanantaina aamulla toteutettu isku kohdistui laajaan metalliteollisuuden keskittymään Volokonovskoyen lähellä. Teollisuuskeskittymä sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Ukrainan rajasta.

Iskun kerrotaan keskeyttäneen sähköjakelu koko teollisuusalueella. Sen vuoksi jatkuvaa virtaa vaativat uunit sammuivat.

Uunien sammuessa yllättäen sula metalli voi jäähtyä ja jäädä kiinni uunien rakenteisiin. Tehtaan tuotantolaitteiden puhdistus ja toiminnan ylös ajaminen voi viedä pisimmillään kuukausia.

Osa laitoksen osista voi vaatia myös uusimista. Kyiv Postin mukaan teollisuuslaitoksessa käytetään saksalaista teknologiaa, mikä voi tehdä uunien korjaamisesta vaikeaa.

Iskun kohteena olleen teollisuuslaitoksen tuottamia metallituotteita käytetään laajasti muun muassa panssaroitujen ajoneuvojen tuotannossa.

Niemimaan oikeudeton miehitys on käymässä Venäjän kannalta sotilaallisesti kestämättömäksi.
Ukrainan tavoitteena ei ole vallata Venäjän alueita, suomalaismeppi toteaa.
Ukrainan turvallisuuspalvelun terrorismiyksikön entinen johtaja tuomittiin elinkautiseen Venäjälle vakoilemisesta.
Mainos