Ukraina ja Saksa kehittävät uutta ilmatorjuntaa Venäjää vastaan

Ensimmäisiä yhteistyön tuloksia odotetaan nähtävän tulevana talvena.
Kiova kuvattuna toukokuussa 2026. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Kiova kuvattuna toukokuussa 2026. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Ukraina ja Saksa käynnistävät yhteistyön uusien ilmatorjuntajärjestelmien kehittämiseksi Venäjän ballististen ohjusten torjumiseen. Maiden puolustusministerit Mykhailo Fedorov ja Boris Pistorius allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen Ramstein-ryhmän kokouksen yhteydessä, kertoo Hromadske.

Pistoriuksen mukaan Saksa aikoo hyödyntää Ukrainan sodassa kerryttämää kokemusta ja osaamista uusien puolustusratkaisujen kehittämisessä. Hänen mukaansa jo seitsemän saksalaisyritystä on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua hankkeeseen.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi korosti kokouksessa, että Venäjän ballistiset ohjukset ovat edelleen merkittävä uhka Ukrainalle.

– Ukraina ja Saksa ottavat tänään erittäin tärkeän yhteisen askeleen. Molemmilla mailla on teknologiaa ja osaamista, jotka voidaan nyt yhdistää yhteiseen kehitystyöhön, Zelenskyi sanoi.

Presidentin mukaan tulevan talven aikana tullaan näkemään ensimmäisiä yhteistyön tuloksia.

Pistoriuksen mukaan Saksa osoittaa Ukrainalle myös 400 miljoonaa dollaria ilmapuolustuksen vahvistamiseen sekä Patriot-ohjusten hankintaan PURL-ohjelman puitteissa.

Asiantuntijan mielestä valtiojohto voisi antaa nykyistä kokonaisvaltaisemman julkisen arvion siitä, miten uhka on muuttunut.
Evan Gershkovich pidätettiin Venäjällä vuonna 2023, tuomittiin vakoilusta ja vapautettiin myöhemmin.
Mies palveli toisessa maailmansodassa Stalag 326 VI K -leirillä läntisessä Saksassa.
Mainos