Verkkouutiset

Paltan kyselyyn vastanneista yrityksistä 54 prosenttia kokee, että työvoimapula on tällä hetkellä niille kasvun este. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Työvoimapulasta tulossa palveluyritysten kasvun este

Paltan mukaan saatavuusharkinnasta luopuminen lisäisi rekrytointeja reilussa neljäsosassa palveluyrityksistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen työnantajat Paltan jäsenilleen tekemässä kyselyssä lähes 70 prosenttia vastaajista ilmoitti, että työvoimapula tulee olemaan yritykselle nykyistä merkittävämpi kasvun este seuraavien neljän vuoden aikana.

Työvoiman saatavuus ja osaaminen nostettiin kärkisijoille kysyttäessä seuraavan hallituskauden tärkeimpiä politiikan osa-alueita.

Työvoimapula hidastaa yritysten kehitystä ja vaikeuttaa palvelutoimintaa. Paltan kyselyyn vastanneista yrityksistä 54 prosenttia kokee, että työvoimapula on tällä hetkellä niille kasvun este, että työvoimapula on tällä hetkellä niille kasvun este, ja tulevan neljän vuoden aikana osuus tulee lisääntymään.

Palvelualat työllistävät yli miljoona ihmistä ja 2000-luvulla niihin on syntynyt lähes 400 000 uutta työpaikkaa. Palvelut ovat Suomen suurin työllistäjä ja valtaosa uusista työpaikoista ja yrityksistä syntyy palvelualoille.

Ulkomaisen työvoiman tarve työvoimapulan ratkaisuna on palvelualoilla tunnistettu. Yli kolmasosa vastaajista ilmoitti, että tarve rekrytoida ulkomaisia työntekijöitä kasvaa seuraavan neljän vuoden aikana. Tarvetta on myös EU:n ulkopuolelta tuleville osaajille.

Saatavuusharkinnasta luopuminen lisäisi rekrytointeja reilussa neljäsosassa palveluyrityksiä. Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan menettelyä, jossa selvitetään EU:n ulkopuolelta tulevien suorittavan tason työntekijöiden osalta, onko Suomessa tai EU-alueella sillä hetkellä saatavilla sopivaa työvoimaa avoimeen tehtävään. Mikäli teoriassa on, ei oleskelulupaa myönnetä.

− Työvoimapula on palvelualan yrityksissä todellinen ja vakava. Osaajapula ei väisty, vaikka suhdanne heikkenisi, koska pohjalla on rakenteellinen ongelma, joka juontaa juurensa väestön ikääntymisestä ja laskevasta syntyvyydestä, sanoo johtava asiantuntija Milka Kortet Paltasta.

– Meidän tulee helpottaa työperäistä maahanmuuttoa esimerkiksi luopumalla saatavuusharkinnasta ja lisäämällä sujuvuutta maahanmuuton palveluihin. Lisäksi tarvitaan työelämälähtöisiä joustavia täsmäkoulutuksia ja oppilaitosyhteistyötä historialliseen osaajahaasteeseen vastaamiseksi, hän jatkaa.

Palvelualat työllistävät ihmisiä kaikilta koulutusasteilta ja erilaisilta osaamisalueilta. Lähes viidesosa suomalaisista tekee päivittäin töitä tuottaakseen palveluita niin suomalaisille ihmisille ja yrityksille kuin vientiin ulkomaille.

Kyselyyn vastasi 162 palveluyrityksen edustajaa Paltan edustamilla yksityisillä palvelualoilla liikenteessä ja logistiikassa, yritys- ja asiantuntijapalveluissa, hallinto- ja tukipalveluissa, informaatio- ja viestintäaloilla, teknisissä palveluissa, viihteessä ja virkistyksessä sekä muissa palveluissa. Kysely toteutettiin helmi-maaliskuussa 2023. Kyselyn otos ei ole tilastollisesti edustava, mutta tulokset ovat kuitenkin suuntaa antavia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)