Työministeri Matias Marttinen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Työministeri IS:lle: Hallitus pitää kiinni työllisyystavoitteestaan

Matias Marttisen mukaan valmius uusiin työllisyystoimiin on olemassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan paraikaa työllisyystoimia Petteri Orpon (kok.) hallituksen budjettiriiheen syyskuussa, toteaa työministeri Matias Marttinen (kok.) Ilta-Sanomien haastattelussa. Vaikka ministeri ei ehdotuksia vielä  esittele yksityiskohtaisemmin julkisuudessa, kertoo hänen valmiuden uusiin päätöksiin olevan olemassa.

Hallituksen tavoite 100 000 uudesta työllisestä pysyy, Marttinen linjaa.

– On aika luonnollista, että hallitus pitää kiinni tavoitteistaan. Totta kai sitten kauden lopussa nähdään, minne on päästy. Kaikki, mitä voidaan tehdä paremman talouskasvun ja työllisyyden hyväksi, tullaan tekemään.

Ainakin työttömyysturvalla opiskelua voitasiin helpottaa, Marttinen sanoo. Hallitus aikoo syksyllä myös purkaa työllisyyspalveluiden sääntelyä. Tavoitteena on, että eniten tukea tarvitsevat työnhakijat, kuten pitkäaikaistyöttömät, voivat jatkossa saada entistä joustavammin opastusta ja tukea, Marttinen kertoo.

Työministeri ei myöskään tyrmää työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistui huhtikuussa 2024, ja Marttisen mukaan vaikutuksia on nyt seurattava ja asiaa tarvittaessa katsottava uudelleen. Kaikissa tilanteissa pienenkin määrän töitä on oltava kannattavaa, hän korostaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)