Tulosten perusteella vaikutus riippuu pitkälti työmatkan pituudesta. Kahdessa vuodessa paino tippui noin kaksi kiloa niillä, joiden työmatka kesti kymmenisen minuuttia, mutta jopa seitsemän kiloa, jos matkaan meni yli puoli tuntia. Työmatka-autoilun aloittavat alkavat puolestaan vähitellen lihota, tulokset osoittavat.
Tulokset perustuvat havainnoivaan kyselytutkimukseen, joten ne eivät aukottomasti todista laihtumisen ja lihomisen johtuvan työmatkoista. Aiempien tutkimusten valossa tulokset ovat silti uskottavia ja viittaavat siihen, että pienet muutokset päivän aktiviteeteissä auttavat painonhallinnassa.
Tutkimus perustuu vuosittain tehtävän kansallisen kyselytutkimuksen aineistoihin kolmelta peräkkäiseltä vuodelta. Vastaajia oli yhteensä 4 000.
Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology and Environmental Health –lehdessä ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.




