Tukholman Rinkebyn lähiön torille johtava väylä. LEHTIKUVA / MATIAS ÅBERG

Tutkija: Unohtakaa Ruotsi! Maahanmuutossa paras vertailukohta on muualla

Ruotsiin on muutettu pakolaisstatuksella, Norjaan ja Tanskaan työn ja opintojen perässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen pitäisi maahanmuutossa hakea vertailukohteita Norjasta ja Tanskasta, ei Ruotsista. Näin sanoo tutkija Pasi Saukkonen, joka työskentelee Helsingin kaupunkitietoyksikössä.

– Unohtakaa Ruotsi! Saukkonen aloittaa pitkän twiittiketjunsa.

– Norjaan ja Tanskaan on myös viime vuosikymmeninä suuntautunut paljon työ- ja opiskeluperusteista maahanmuuttoa. Sen sijaan Ruotsi on tarjonnut kansainvälistä suojelua pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Ero etenkin Tanskaan on suuri, Saukkonen taustoittaa.

Luvuissa katsottuina Suomi, Tanska ja Norja ovat Saukkosen mukaan sekä määrällisesti että suhteellisesti lähempänä toisiaan.

– Ruotsissa noin neljäsosa väestöstä on ulkomaalaistaustaisia. Maa on myös väestöltään suurempi, joten 1. ja 2. sukupolven ulkomaalaistaustaisia on Ruotsissa paljon, noin 2,5 miljoonaa.

Vuonna 2021 ulkomailla syntyneitä oli Suomessa noin 420 000, Tanskassa noin 620 000 ja Norjassa noin 890 000. Saukkonen toteaa, että kasvu on ollut parinkymmenen viime vuoden aikana Norjassa voimakkainta.

Hän on myös jakanut kuvion, joka osoittaa, miten kunnianhimoisia tavoitteita ajatukset usean kymmenentuhannen henkilön nettomuuttovoitosta Suomeen ovat. Vuodet 1990-2021 kattavassa kuviossa näkyy omat piikkinsä nettomaahanmuutossa sekä Norjassa että Tanskassa, kun taas Suomessa käyrä on pysynyt huomattavasti tasaisempana.

– Norjassakin 40 000:n henkilön raja on ylittynyt vain muutamana, pidemmässä perspektiivissä varsin poikkeuksellisena vuotena.

– Maahanmuuton kehitys näkyy selvästi myös ulkomailla syntyneiden taustamaarakenteessa, Saukkonen jatkaa.

Suomeen on muutettu EU-maista suuremmassa määrin ainoastaan Virosta. Tanskaan ja Norjaan on tultu monista läntisen Euroopan maista. Puolalaistaustaiset ovat Tanskassa ja Norjassa suurin ryhmä.

– Kun siis Suomessa keskustellaan työperusteisen maahanmuuton lisäämisestä, Tanskan ja Norjan kehityksiin ja kokemuksiin kannattaisi tutustua nykyistä paremmin. Ruotsi on monella tapaa poikkeus Pohjoismaiden joukossa ja jopa laajemmin Euroopassa, Saukkonen luonnehtii.

LUE MYÖS:
Nämä ovat suomalaisten mielestä maahanmuuton esteitä

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)