”Aselepo olisi nyt voitto Vladimir Putinille”

Andrew Michta painottaa lännen sotilaallisen ja taloudellisen avun merkitystä.
Tuhottu panssarivaunu Ukrainassa. AFP / LEHTIKUVA / DIMITAR DILKOFF
Tuhottu panssarivaunu Ukrainassa. AFP / LEHTIKUVA / DIMITAR DILKOFF

George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaani ja entinen Yhdysvaltain laivastoakatemian professori Andrew A. Michta sanoo Hersonin vapauttamisen aloittaneen uuden vaiheen sodassa.

Hänen mukaansa hyökkääjä on nyt niin alakynnessä, että aselevon julistaminen tulkittaisiin heidän voitokseen.

Nyt ei ole oikea aika puhua neuvotteluista (Vladimir) Putinin kanssa, sillä aselepo olisi nyt voitto Moskovalle, Michta kirjoittaa.

Venäjän puolustusministeriö ilmoitti perjantaina siirtäneensä joukkonsa Dnepr-joen itäpuolelle.

– Yhtäkään asetta tai ajoneuvoa ei jätetty joen toiselle rannalle. Kaikki asevoimien henkilöstöön lukeutuvat siirrettiin Dneprin yli, ministeriö ilmoitti.

Julkaistujen videoiden perusteella Ukraina olisi kuitenkin saanut Hersonissa saanut sotasaaliiksi suuren määrän alueelle hylättyjä sotilasajoneuvoja ja muuta kalustoa.

Sodan jatkosta Michtalla on selkeä näkemys.

– Ukraina tarvitsee jatkuvaa lännen sotilaallista ja taloudellista apua, kunnes Venäjän hyökkääjät karkotetaan.

Hyökkääjä pyrkii häiritsemään raja-alueiden ruokahuoltoa.
Ulkoministerin mukaan aika ei ole vielä kypsä keskusteluille venäläisten poliitikkojen kanssa.
Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Mainos