Torstaina ja perjantaina lämpötila voi nousta jopa 30 asteeseen, Foreca ennustaa. Etenkin torstaina helteitä on odotettavissa laajassa osaa maata.
Myös kesän lämpöennätys saattaa rikkoutua.
– Tähän mennessä kesän 2022 korkein lämpötilahavainto on kesäkuun 28. päivänä Porin lentoasemalla mitattu 32,9 astetta. Jälleen kerran kuumeneva sää on vetämässä vertoja kesäkuun kuumalle päivälle ja kuluvan kesän korkein lämpötila saattaa päivittyä uuteen, Forecan meteorologi Jenna Salminen kirjoittaa blogissa.
Hellejakso on jäämässä lyhyeksi ja viikonlopuksi viileämpää ilmaa alkaa levitä pohjoisesta. Sään kuumennuttua ja sitten viilennyttyä ukkoset voivat yltyä paikoin voimakkaiksi. Rankkasade ja paikoittainen tulviminen, esimerkiksi taajamissa ja kaupungeissa, sekä voimakkaat puuskat ja tuulituhot ovat pahimmassa tapauksessa mahdollisia.
Lauantaiksi pilvisyys lisääntyy monin paikoin ja osassa maata sää sateistuu. Näillä näkymin lännestä leviävä sade- ja ukkosalue painottuu lauantaipäiväksi maan etelä- ja keskiosaan. Lappiin voi yltää sadekuuroja pohjoisen puolelta.
– Sunnuntaina on laajalti pilvistä sekä epävakaista, joten sade- ja ukkoskuuroja on yhä odotettavissa. Viikonlopun sateiden osalta ennustettavuus jo heikkenee, joten sade- ja ukkoskuurojen alue tarkentuu lähempänä. Tämän hetken ennusteen mukaisesti mahdollinen kuurottelualue kehittyisi maan etelä- ja keskiosaan, Salminen kirjoittaa.
Kuumuus käy kylässä. Sää muuttuu nopeasti lämpimämmäksi ja voi käydä jopa tukalan kuumaksi. Nesteytys ja viilentely on hyvä muistaa, vaikka hetkellinen kuumeneminen edessä onkin.https://t.co/AsqBcPqzys
#forecasuomi #helle #kuumuus— Foreca Suomi (@forecasuomi) July 20, 2022