Tokmannin perustaja TalSalle: Tästä syystä ruoka on niin kallista

Kyösti Kakkosen mukaan kyse on kaupan korkeista katteista.
Asiakas ruokaostoksilla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Asiakas ruokaostoksilla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kauppaneuvos ja kauppaketju Tokmannin perustaja Kyösti Kakkonen sanoo Taloussanomille, että elintarvikekaupan katteet tekevät Suomessa ruoan hinnasta kalliin.

Hänen mielestään viimeaikainen vauhdikas inflaatiokehitys on vain kärjistänyt tilannetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä liittyy osin kaupan keskittymiseen. Olenkin sanonut, ettei elintarvikekauppiaalla tässä mitään hätää ole, kun kalliimman tuotteen hinnan voi maksattaa kuluttajalla, Kakkonen sanoo TalSalle.

– Kun katsoo, miten päivittäistavarakauppa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana investoinut, niin hienoja palatseja on rakennettu. Näillä puitteilla on kuitenkin oma hintalappunsa, vaikka ne viihtyisiä ovatkin, hän jatkaa.

Kakkosen mukaan alkutuottajat eli viljelijät eivät elintarvikkeiden hintojen noususta ole juuri hyötyneet.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kauppa on ryövännyt viljelijää ja myös yksityiset kuljetusyrittäjät on pantu selkä seinää vasten. Kaikissa olosuhteissa hyötyjä on ollut kauppa, Kakkonen sanoo.

Kaupan keskittymisen myötä suuret kauppaketjut ovat alkaneet kilpailla toisiaan vastaan hintakampanjoilla. Seuraavaksi Kakkosen mukaan ketjujen pitäisi ottaa teemaksi ”reiluuttamiseksi”.

– Tämä tarkoittaisi sitä, että kauppa tinkisi omista katteistaan. Lopputuotteen hintaa siirtyisi alkutuottajalle, jotka ovat nyt pulassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos viljelijä saa kilon vehnäleivästä 40 senttiä, kuulostaako se reilulta?, Kakkonen kysyy TalSassa.

Kakkosen mukaan elintarvikekaupan myyntikatteita voisi laskea selvästi. Hän myös toivoo, että kaupat kertoisivat nykyistä avoimemmin, miten tuotteiden hinnat muodostuvat.

– Eiväthän ne mitään valtionsalaisuuksia voi olla.

Alan liikevaihto nousi viime vuonna 42 prosenttia edellisvuodesta.
Talouskasvua tukevilta päätöksiltä vaaditaan poikkeuksellisen vahvaa ennakkonäyttöä, toimitusjohtaja arvioi.
Yleinen tapa voi kumota kahvin terveyshyödyt.
Mainos