Yksin asuvalla henkilöllä perusosa on vuoden alusta lähtien 491,21 euroa kuukaudessa. Yksinhuoltajalle korotettuna maksettavan perusosan määrä on 540,33 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotuen perusosan määriä tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksin perusteella. Tänä vuonna kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin ei tehty indeksikorotuksia, mutta toimeentulotuen perusosaa kuitenkin korotetaan, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.
Perusosan määrän korottamisella turvataan se, että perusosan tasoa ei jäädytetä. Perusosa nousee muutoksen johdosta pysyvän lainsäädännön määräämän tasokorotuksen mukaisesti.





