Perussuomalaisten perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, entinen ulkoministeri Timo Soini ei useinkaan ole halunnut ottaa kantaa luomansa puolueen nykytilaan. Nyt hän on kuitenkin Turun Sanomille antamassaan haastattelussa vankasti sitä mieltä, että perussuomalaiset on liikkunut politiikassaan liian oikealle ja että sen tulisi hakea kannatusta ennen muuta keskutan suunnasta.
Soinin mukaan sana ”oikeistolainen” on tätä nykyä ”saastunut”. Tästä huolimatta hän näkee nykyiset perussuomalaiset jopa oikeistolaisemmaksi kuin kokoomuksen. Hän näkee, että kokoomus on aiemmin pyrkinyt tukahduttamaan sellaiset puolueet, jotka olisivat sitä oikeammalla.
– Mutta [Jussi] Halla-ahon aikaan puolue oikeistolaistui ja mä olin heille liian keskellä. Mun aikanani persut sai Helsingissä ääniä Kontulasta, Jakomäestä ja Maunulasta. Halla-ahon aikana ja nyt sen jälkeen äänestäjät tulevat Kulosaaresta ja jopa Helsingin kantakaupungista, Soini kertaa.
Entinen ulkoministeri näkee PS:n kannattajapotentiaalin löytyvänkin enemmän keskustan suunnasta, kuin oikealta.
– Pitää kilpailla keskustan kanssa samoista äänistä. Siellä se iso massa on. Nyt oikeisto ja vasemmisto vuorottelevat, mutta keskellä olisi tilaa, kuten Annika Saarikkokin (kesk.) on aikoinaan todennut. Itse puhuisin syvyydestä. Puolueiden kannattaisi enemmin haluta syvyyttä politiikan tekoon kuin kamppailla lineaarisesti äärilaidoilla, Soini ehdottaa.
Ennen muuta tämä tarkoittaisi Soinin mielestä politiikan sisällön kannalta sitä, että keskityttäisiin tavallisten ihmisten arjen kannalta tärkeisiin asioihin.
– Ihmisille pitää puhua siitä, miten he tulevat toimeen, kuka heidät hoitaa, saavatko he edelleen halutessaan asua maalla, löytävätkö he työpaikan ja keinoista, miten nämä hoidetaan. Jos haluat rakastaa, puhu rakkaudesta. Jos haluat hurmata, hurmaa. Älä jätä asioita puolitiehen vaan mene turpaan saamisen uhallakin syvään päätyyn, Soini ohjeistaa.





