Tere Sammallahti: Demareilla on eroa

Kansanedustajan mukaan Tanskassa palkkaamisen riskiä on jo kevennetty.
SDP:n vaalivalvojaiset. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
SDP:n vaalivalvojaiset. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Hallituksen esitys irtisanomisperusteen muuttamisesta oli tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa. Esityksen mukaan työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

Oppositio on nimennyt hallituksen esityksen ”potkulaiksi”. SDP:n kansanedustajat väittivät täysistunnossa esityksen johtavan irtisanomisiin ja työttömyyden kasvuun.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi, että hallituksen esitys ”ei ole mitään muuta kuin vallansiirto työnantajille ja kiusantekoa työntekijöille”.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Tere Sammallahti (kok.) hämmästeli opposition väitteitä. Hänen mukaansa kyse on palkkaamisriskin keventämisestä eikä siitä, että yrittäjät nimenomaan nyt haluavat irtisanoa työntekijöitään.

Sammallahti kuvaili myöhemmin viestipalvelu X:ssä, mitä vasemmisto ajattelee eduskuntakeskustelun perusteella yrittämisestä.

– Perusta yritys, erota työntekijät, kerää verottomat osingot, Sammallahti kärjisti X:ssä.

Sammallahti totesi, että verrokkimaista esimerkiksi Tanskassa yrittämiseen ja palkkaamiseen liittyvää riskiä on alennettu irtisanomissuojaa heikentämällä.

– Tanskan demarit poistivat irtisanomissuojan 30 vuotta sitten. Demareilla on eroa, hän toteaa.

LUE MYÖS:
Haluaako joku muka palkata työntekijän irtisanoakseen hänet?

Lausuntokierrokselle lähteneen lakiluonnoksen mukaan energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille.
Kansanedustajan mukaan sähköverkkoyhtiön kauppaa pitäisi selvittää.
Läpinäkyvyys ei ole byrokratiaa, vaan maanpuolustusta, korostaa europarlamentaarikko.
Mainos