TE: Virosta ostetusta alkoholista ei saa enää bonuksia

HOK-Elannon mielestä laki ei ole tasa-arvoinen kotimaisille kanta-asiakkaille ja kansainvälisille korttiyhtiöille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden alkoholilain myötä alkoholijuomaostoksista ei enää saa kaupan tai ravintoloiden tarjoamia bonuksia tai ostohyvityksiä. Säännös koskee myös ulkomailta tai laivoilta ostettuja alkoholijuomia, joista aiemmin on saanut bonuksia esimerkiksi S-etukortilla ja Plussa-kortilla.

Talouselämä kertoo, että alkoholijuomien bonuskertymien poistolla haluttiin hillitä erityisesti Virossa tehtyjä alkoholiostoksia. Bonuksia on kertynyt esimerkiksi Tallinnan Prismoissa.

HOK-Elannon ravintoloista vastaavan toimialajohtaja Jouko Heinosen mukaan uusi laki asettaa kotimaiset kanta-asiakasjärjestelmät epätasa-arvoiseen asemaan ulkomaisten kanssa. Hän kuitenkin ymmärtää lain tarkoituksen.

– Tällä ei ole niin isoa merkitystä meille, mutta tämä on asiakkaan harmi, että bonukset jäävät saamatta. Nyt laki kohtelee epätasa-arvoisesti meitä ja kansainvälisiä luottokorttiyhtiöitä, joiden korteilla pisteitä alkoholiostoista edelleen saa. Oikeusperiaatteen kannalta tämä on kummallista, Heinonen kertoo Talouselämälle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)