Verkkouutiset

Edellinen hallitus linjasi, että Suomeen saapuvien tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

TE: Ulkomaalaiset opiskelijat lähtevät herkästi valmistuttuaan

Tilanne on huolestuttava niin yritysten kuin kansantaloudenkin kannalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Edellinen hallitus linjasi, että Suomeen saapuvien tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on saada Suomeen vuosittain 15 000 uutta tutkinto-opiskelijaa, kun esimerkiksi vuonna 2019 heitä saapui noin 5 000.

Mikäli tutkinto-opiskelijoiden määrä kolminkertaistettaisiin ja heistä 75 prosenttia jäisi Suomeen, työmarkkinoille tulisi vuosittain nykytilanteeseen nähden noin 7 500 kansainvälistä korkeakoulutettua lisää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Erityisasiantuntija Ted Apter Suomen Ekonomeista nostaa esille Talouselämässä valtiovarainministeriön julkaisun, jonka perusteella nettomaahanmuuton pysyvä lisääntyminen voisi kaventaa kestävyysvajetta noin miljardilla eurolla.

Opiskelijoista mahdollisesti saatavaa vahvistusta julkiselle taloudelle vaikeuttaa se, että 47 prosenttia Suomessa opiskelevista kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista pohtii lähtevänsä maasta tutkinnon suorittamisen jälkeen, selviää E2 Tutkimuksen raportista.

Apterin mukaan syynä tähän on usein parempien työ- tai urakehitysmahdollisuuksien löytäminen muualta. Suomesta lähtemiseen vaikuttavat myös kielitaitoasiat, sillä erityisesti julkisen sektorin kielitaitovaatimukset ovat usein tiukat verrattuna kielitaitoon, joka kansainvälisillä opiskelijoilla on opintojen alkuvaiheessa. Suomalaisen työelämän eroavaisuus tulijan lähtömaahan saattaa myös aiheuttaa haasteita.

Työllistymisen haasteissa on kysymys myös verkostoista. Suomalaisilla on usein laajemmat ja vahvemmat ammatilliset verkostot ulkomaalaisiin verrattuna, mikä antaa selkeän etulyöntiaseman työllistymisessä.

Apter toteaa Talouselämälle, että nykyhallituksen esittämät tiukennukset oleskeluluvan saamiseen voivat myös vaikuttaa kansainvälisten opiskelijoiden haluun tulla Suomeen ja jäädä tänne töihin.

Kummastusta opiskelijoiden keskuudessa herättää erityisesti niin kutsuttu kolmen kuukauden sääntö. Valmistelussa olevan lakimuutoksen perusteella työperäisellä oleskeluluvalla olevien henkilöiden olisi poistuttava Suomesta, mikäli työsuhde päättyy eikä uutta työpaikkaa löydy kolmen kuukauden sisällä.

Myös pysyvän oleskeluluvan ehtoihin esitetyt tiukennukset voivat heikentää Suomen houkuttelevuutta. Jatkossa pysyvän oleskeluluvan saisi kuuden vuoden asumisajan perusteella kielitestin läpäistyään sekä vähintään kahden vuoden työhistorialla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)