TE: Asuntojen arvonlasku voi yllättää asukkaat

Tilastokeskus ennustaa asuntojen hintojen kääntyvän laskuun kuluvana vuonna.
Voimakas inflaatio heikentää asuntojen reaaliarvoa käytännössä kaikkialla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Voimakas inflaatio heikentää asuntojen reaaliarvoa käytännössä kaikkialla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tilastokeskus ennustaa asuntojen hintojen kääntyvän laskuun kuluvana vuonna ja moni pankki odottaa hintojen laskun jatkuvan myös ensi vuonna, kertoo Talouselämä.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoellin mukaan tilanne mietityttää monia suomalaisia. Hänen mukaansa hintojen lasku voi tulla yllätyksenä etenkin hintojen nousuun tottuneille asukkaille.

– He voivat miettiä, että Herra Jumala, voivatko hinnat laskea meidänkin alueella, Beurling-Pomoell sanoo Talouselämälle.

Beurling-Pomoell sanoo myös voimakkaan inflaation heikentävän asuntojen reaaliarvoa käytännössä kaikkialla Suomessa. Erityisenä riskinä asunnonomistajien kannalta hän näkee tilanteen, jossa koko alueen vetovoima on sidottu yhteen työnantajaan, esimerkiksi tehtaaseen.

– Jos työnantaja lopettaa, koteja tulee valtavasti myyntiin samalta alueelta, hän sanoo.

Muuttoliikkestä johtuvaan asuntojen hintojen laskuun on Beurling-Pomoellin mukaan käytännössä mahdoton varautua.

Tutkimuksen mukaan menoperusteinen sopeutus hidastaa myös kasvua, mutta selvästi vähemmän.
Tutkimuksen mukaan Suomen viennin osuus on alentunut toiseksi eniten 42 vertailumaan joukossa.
Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Mainos