Tämän vuoksi poliisiasemilla on suruliputus

Kansainvälinen kampanja muistaa virantoimituksessa kuolleita.
Lippu puolitangossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lippu puolitangossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen poliisi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Interpolin kansainväliseen kampanjaan, jossa kunnioitetaan virantoimituksessa surmansa saaneita poliiseja. Suruliputus näkyy poliisiasemilla ympäri Suomen perjantaina.

Interpolin järjestämää muistopäivää International Day of Remembrance for Fallen Officers vietetään joka vuosi 7. maaliskuuta. Koska kansainvälinen muistopäivä osuu tänä vuonna lauantaille, Suomen poliisiyksiköissä tapahtuma näkyy perjantaina 6. naaliskuuta suruliputuksina ja minuutin hiljaisena hetkenä.

Interpolin kampanjaan kuuluu tänä vuonna myös ”Global Blue Chain”, jossa rakennuksia ja maamerkkejä ympäri maailman valaistaan sinisiksi.

Poliisiammattikorkeakoulu osallistuu tapahtumaan valaisemalla Hervannan kampuksen päärakennuksen sinisellä 6.–7.3.2026.

Suomalaisiin poliisisurmiin pääsee tutustumaan Poliisimuseon ”In Memoriam” -verkkonäyttelyssä. Näyttelyn tietokanta kertoo tarkemmin 164 tapauksesta, jossa poliisi on menehtynyt esimerkiksi väkivallan tai tapaturman seurauksena. 2000-luvulla Suomessa on virkatehtävissä menehtynyt kaksi poliisia väkivallan seurauksena.

Kameran välähdys ei tarkoita välitöntä yhteydenottoa.
Poliisi muistuttaa, ettei se soita videopuheluita kansalaisille.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos