Veteraanidiplomaatti Henry Kissinger sanoi hiljattain Maailman talousfoorumissa , että Ukrainan tulisi luovuttaa Venäjälle alueitaan, jotta Eurooppaan saataisiin taas rauha. Tällainen puhe on Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:sta vanhemman tutkijan Marko Lehden mukaan vaarallista.
– Se on maailma, jossa suurvallat muovaavat uutta turvallisuusympäristöä ja pienemmillä ei ole siinä omaa sijaansa. Suomenkin intressin kannalta olisi hirvittävän tärkeää, että emme ajautuisi tämänkaltaiseen maailmaan, sanoo Lehti Verkkouutisille.
Lehden mukaan rauha Ukrainassa on vielä kovin kaukainen asia. Ensimmäinen askel sitä kohti olisi aselepo tai edes vakavasti otettavat neuvottelut niistä sodan osapuolten välillä. Polku sinne on kovin kapea, mutta kansainvälisen yhteisön olisi tuettava sitä.
– Aselepo vaatii klassisen asetelman, jossa molemmat osapuolet ovat valmiita tunnustamaan sen, että sodan jatkamisen hinta on inhimillisesti tai taloudellisesti liian suuri. Silloin, kun aloitetaan todelliset neuvottelut tarvitaan myös osapuolten hyväksymä välittäjä saattamaan prosessi maaliin, sanoo Lehti.
Tällä hetkellä Lehti ei näe, että olisi aika neuvotteluille aselevosta. Hyökkäyssota on Venäjälle politiikanteon väline ja Ukrainakin on valmis jatkamaan taisteluja siinä toivossa, että se valtaisi takaisin alueita Venäjältä. Lehti on kuitenkin toiveikas, että kesän jälkeen tilanne voi olla toinen.
Kylmän sodan aikana Suomi ja Ruotsi olivat puolueettomina maina harmaata aluetta, mutta se tarjosi myös turvaa. Marko Lehden mukaan Eurooppaan on tullut uusi pysyvä jakolinja Venäjän ja muun Euroopan välille. Uudessa jakolinjassa on läntisiin liittoutumiin NATO:on ja Euroopan unioniin kuuluvat maat. Läntisiin liittoihin kuuluvien maiden ja Venäjän väliin jää uusi harmaa alue, johon kuuluvat Ukraina, Moldova ja Georgia.
Sodan myötä Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestö ETYJ:n, jolla on ajateltu olevan keskeinen rooli Euroopan turvallisuuden takaajana, merkitys on romahtanut ja järjestö on henkitoreissaan. Konfliktinratkaisussa moni asia kulkee rinnakkain ja aselevon jälkeen olisi tärkeä tehdä uusi monenkeskinen ratkaisu, joka rauhoittaisi tilannetta Euroopassa.
– Tärkeintä Ukrainan kannalta on, että ymmärretään Ukrainan tavoitteita irrallaan Venäjän intresseistä ja suurvaltapoliittisista kuvioista, Lehti sanoo.
Ukrainan sota on poikkeuksellinen, koska viimeiset kolmenkymmentä vuotta sodat ovat olleet valtioiden sisäisiä. Valtioiden sisäisissä sodissa rauharakentaminen on vaatinut koko yhteiskunnan uudelleen rakentamista. Ukrainan sodassa rauha pitää sen sijaan saada kahden valtion välille. Kestävä rauha ei voi perustua vain valtiotason sopimuksille, vaan se vaatii kansalaisyhteiskunnan tukea molemmissa maissa.
Ukrainan tukeminen sodan jälkeisessä jälleenrakentamisessa on Lehden mukaan erityisen tärkeää. Hänen mukaansa taloudellinen tuki sodan aikana ja sen jälkeen on avain Ukrainan toipumiselle sodasta. Sodan tragedia tulee piinaamaan ukrainalaisia pitkään, mutta Euroopan talousyhteisöllä voisi olla tärkeä rooli Ukrainan tukemisessa. Lehden mukaan yksi polku eurooppalaiseen rauhaan voisi olla taata Ukrainalle selkeää reittiä Euroopan unionin jäseneksi.
Sota on Venäjälle politiikanteon väline. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes kommentoi lyhyesti asiaa Verkkouutisille. Hänen mukaansa Venäjälle pitäisi tehdä selväksi, ettei sota ole hyväksyttävä politiikanteon väline ja hyökkääjän on maksettava sodasta suurta hintaa. Muussa tapauksessa Venäjä ei lopeta sotimista vaan pitää vain tauon ennen uuden aloittamista.
Lehden mukaan sota ja sen tavoitteet on Venäjällä hyväksytty. Hänen mukaansa se on kolonialistista ajattelua, jossa Venäjän imperiumiin kuuluneet alueet nähdään Venäjälle alisteisina. Tilanteen ratkaiseminen on haasteellista, koska Venäjällä on vahva narratiivi, jossa länttä syytetään sodasta. Venäjää ei tule nöyryyttää, mutta samalla ei saa antaa viestiä, jossa sota on legitiimi keino suurvalloille ajaa etujaan.
– Miten tämä saavutetaan, on suuri haaste, mutta se edellyttää venäläisen kansalaisyhteiskunnan osallistamista rauhanprosessiin.