Yksi asento kertoo yllättävän paljon kissasi terveydestä

Joskus asento voi olla merkki kivusta tai muista ongelmista.
Kissat vetävät tassut alleen usein silloin, kun ne tuntevat olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. PIXABAY
Kissat vetävät tassut alleen usein silloin, kun ne tuntevat olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. PIXABAY

Yksi kissan asento voi paljastaa yllättävän paljon lemmikin terveydentilasta, kertoo Reader’s Digest.

Moni kissanomistaja on nähnyt lemmikkinsä istuvan tassut vartalon alle kätkettyinä niin, että eläin näyttää pieneltä leivältä. Ilmiötä kutsutaan englanniksi nimellä ”cat loaf”. Suomeksi asennosta käytetään muun muassa nimeä ”limppuasento”.

Eläinlääkäreiden mukaan asento on tavallisesti hyvä merkki. Kissat käyttävät kehonkieltä viestiäkseen oloaan, ja tassujen piilottaminen vartalon alle liittyy usein rauhallisuuteen, mukavuuteen ja torkkumiseen.

– Ne ovat käytännössä asettuneet jalkojensa päälle ja rentoutuvat, eläinlääkäri Leslie Sinn kuvaa Reader’s Digestille.

Asento voi kertoa myös siitä, että kissa yrittää säilyttää kehon lämpöä. Sinnin mukaan kyse voi olla samankaltaisesta reaktiosta kuin ihmisellä, joka vetää kylmässä kädet takin hihoihin. Siksi limppuasentoa voi näkyä enemmän viileinä vuodenaikoina.

Kaikki limppuasennot eivät näytä samalta. Klassinen versio syntyy, kun kissa pitää päänsä pystyssä, piilottaa kaikki tassut alleen ja kietoo hännän vartalon ympärille. Osittaisessa limppuasennossa etutassut tai kyynärpäät voivat jäädä näkyviin. Joillakin kissoilla pää painuu jopa alustaa vasten.

Poimintoja videosisällöistämme

Eläinlääkäri Marielle Penyy muistuttaa, että asento ei aina tarkoita syvää unta. Kissa voi näyttää torkkuvan, mutta samalla se tarkkailee ympäristöään ja on valmis liikkeelle nopeasti. Tämä liittyy kissan asemaan sekä saalistajana että saaliseläimenä.

Asento voi olla varoitusmerkki

Omistajan kannattaa silti seurata kissan muuta käytöstä. Jos kissa istuu aiempaa useammin kyyryssä, vetäytyy seuraa vältellen tai sen kehossa näkyy jäykkyyttä, kyse voi olla kivusta.

Huolestuttavia merkkejä ovat esimerkiksi vapina, läähätys, takaviistoon painuneet korvat, laajentuneet pupillit tai selvästi kaareva selkä.

Terveessä limppuasennossa kissa näyttää rennolta eikä jännittyneeltä. Jos eläin vaikuttaa muuten normaalilta, asennosta ei yleensä tarvitse huolestua.

Paras tapa tukea kissan rauhallista oleilua on tarjota sille lämmin, pehmeä ja rauhallinen paikka esimerkiksi ikkunan läheltä tai hiljaisesta huoneennurkasta.

LUE MYÖS:
Ostitko tällaisen kissan? Suloinen ulkokuori peittää vakavan sairauden

Törmäystilanteessa vapaana oleva koira voi sinkoutua eteenpäin valtavalla voimalla.
Papukaija voi olla kiehtova ja älykäs lemmikki, mutta asiantuntijan mukaan se ei sovi jokaiseen kotiin.
Monet tavalliset huonekasvit ja leikkokukat voivat olla kissalle myrkyllisiä.
Mainos