Nobelisti vertaa tekoälyn merkitystä teolliseen vallankumoukseen. LEHTIKUVA / HANDOUT / CSC DATACENTER

Tekoälybuumi on pörssikupla, talousnobelistit varoittavat

Asiantuntija vertaa tekoälyn vaikutuksia teolliseen vallankumoukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka tekoäly itsessään on mullistavaa teknologiaa, on tekoälybuumi ennemmin tai myöhemmin puhkeava pörssikupla. Näin sanoo yksi tämän vuoden taloustieteen Nobel-palkinnon saajista, Brownin yliopiston professori Peter Howitt. Ruotsalaisen SVT:n haastattelussa nobelisti arvioi suuren osan tekoälyyn tällä hetkellä kohdistuvista miljardisijoituksista osoittautuvan kannattamattomiksi.

– Näin on aina ollut. Teknologiaa voidaan kehittää monella eri tavalla. Jotkut tulevat osoittautumaan muita paremmiksi. Olemme nyt karsintavaiheessa, Howitt sanoo.

Howitt jakaa taloustieteen Nobelin ranskalaisen Philippe Aghionin ja yhdysvaltalaisen Joel Mokyrin kanssa. Kollegat ovat Howittin arviosta samaa mieltä. Aghiott vertaa tekoälykuplaa 2000-luvun alun IT-kuplaan. Niin pitkään kun kuplaa ei ole rakennettu velkarahalla, ei sen puhkeamisella tule olemaan suurempia kielteisiä vaikutuksia, hän uskoo.

Kupla kertoo siitä, että tekoälyyn kohdistuu odotuksia, mutta professori uskoo teknologian suurten vaikutusten näkyvän pidemmällä aikavälillä.

– Tekoäly on aikamme teollinen vallankumous, ja kuten aikaisempien vallankumousten kohdalla tulee uuden teknologian täysi läpimurto vaatimaan aikansa, ranskalainen sanoo.

Taloushistorioitsija Mokyrin mukaan tekoäly tulee mullistamaan perinpohjaisesti koko talouden, samalla tavalla kuin aikoinaan höyrykone. Tulevaisuudessa töitä tullaan ainakin tekemään vähemmän, eikä Mokyr poissulje nelipäiväisen työviikon mahdollisuutta. Puheet siitä, että tekoäly hävittäisi suuren osan työpaikoista, Mokyr kuitenkin kuittaa ”pötynä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)