Käteinen katoaa arjesta, yksi maksutapa yleistyy nopeasti

Maksujen osuus nousi 26 prosentilla.
Lähimaksamista kaupassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lähimaksamista kaupassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Lähimaksaminen on entistä yleisempää. Asia ilmenee Suomen Pankin tuoreista tilastoista.

Suomalaiset tekivät lähimaksuja loka-joulukuussa 2025 yhteensä 8,9 miljardin euron edestä. Se on noin neljänneksen (26 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana.

Myös muiden korttimaksujen suosio kasvoi. Maksukorteilla tehtiin ostoksia vuoden 2025 viimeisen neljänneksen aikana yhteensä 19,6 miljardin euron edestä. Määrä on noin kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Samaan aikaan, kun lähi- ja korttimaksujen suosio on noussut, perinteisen käteisen rahan käyttö on vähentynyt. Suomen Pankin tilastojen mukaan vain seitsemän prosenttia suomalaisista käyttää käteistä päivittäisasioinnissaan säännöllisesti. Käytön vähenemisestä huolimatta käteisen rahan käytöstä ei olla luopumassa kokonaan.

Suomen Pankin asiantuntija kertoi aiemmin Verkkouutisille, että taustalla ovat esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyvät tekijät. Käteisen etuna on sen huoltovarmuus, sillä toistaiseksi se on ainoa toimiva maksuväline esimerkiksi sähkökatkon tai verkkoyhteyshäiriön sattuessa.

LUE MYÖS:
Asiantuntija varoittaa: Käteisestä luopuminen lisäisi maksuhäiriöiden riskiä

Voiko repeytyneellä setelillä maksaa? Yksi ehto ratkaisee

Ruotsalaisten omaisuus on pääosin kiinni rahoitusmarkkinoilla.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan arvosteluja esitettiin harhaanjohtavalla tavalla.
Suomen 16-65-vuotiaiden osaaminen on noin 10 prosenttia OECD:n keskiarvoa parempi, ilmenee raportista.
Mainos