Kasvuriihityöryhmän vetäjä, Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi hallituksen puoliväliriihen toimien tukevan kasvua ja työryhmän tavoitteiden toteutuneen tältä osin.
– Kyllä. Kasvuriihi toteutui teemansa mukaisesti ja toimenpiteitä oli lukumääräisesti paljon. Kansalaisten kannalta konkreettisimmat liittyivät verotukseen ja yhteisöveron muutokseen, Murto kommmentoi Verkkouutisille.
Hallituksen myöhään keskiviikkoiltana julkaistun puoliväliriihen päätöksissä on hyödynnetty muun muassa Risto Murron johtaman kasvutyöryhmän raporttia.
Risto Murto korostaa, ettei ole ehtinyt perehtyä vielä moniin puoliväliriihen yksityiskohtiin eikä halua ottaa myöskään suoraan kantaa poliittisiin päätöksiin.
Julkisuudessa uutisoitiin jo aiemmin hallituksen aikeista laskea ylimpiä marginaaliveroja 52 prosenttiin, mikä toteutuikin.
Murto toteaa, että hänen työryhmänsä ei tehnyt yksittäisiä ehdotuksia ansiotuloverotukseen, koska pääpaino oli yrityksissä, mutta marginaaliverojen alentaminen nousi ”vakavana ekonomistiehdotuksena” Murron työryhmän saamassa tausta-aineistossa.
– Tämä oli muun muassa Suomen Pankin ekonomistien aineistossa pohdinnalla.
Hallitus päätti puoliväliriihessään myös laskea yhteisöveroa kahdella prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin vuonna 2027. Murto arvioi, että yhteisöveron alennus on ”varmaan kärkipäässä niitä asioita, joita voidaan tehdä yrityspuolen näkökulmasta”.
Murron työryhmä ei yleistä yhteisöveron alennusta kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi esittää, viitaten julkisen talouden tasapainottamistarpeeseen sekä kyseisen veron globaalisti alhaiseen tasoon. Murron työryhmä ehdotti samassa yhteydessä sen sijaan T&K toiminnan verovähennykseen ”tuntuvaa lisäpanostusta”.
Julkisuudessa huomiota sai jo talvella Murron työryhmän ehdotus perintöveron poistosta ja sen korvaamisesta luovutusvoittoverolla. Tätä hallitus ei puoliväliriihessään toteuttanut, mutta perintöverotukseen tehtiin joitain muutoksia, muun muassa korottamalla sen alarajaa 20 000 eurosta 30 000 euroon.
LUE MYÖS:
Hallitukselta mittava kasvupaketti: Näin verotus muuttuu
Kova lista julki: Näillä toimilla Suomen talous lähtisi nousuun