Asema-aukion taksinkuljettajat ovat pettyneitä Helsingin kaupungin tekemän kilpailutuksen tulokseen, Iltalehti kertoo. Rautatieaseman viereisellä taksitolpalla sallitaan jatkossa vai Taksi Helsingin ja Fixutaxin autot, eikä enää niin kutsuttuja villejä takseja. Takseja on ollut aukiolla suuria määriä ja kuskien välillä on käyty toisi jopa käsirysyjä.
– Meistä puhutaan kuin olisimme jotain villieläimiä. Jos minä teen jonkun virheen työssäni, heti yleistetään villejä takseja. Me emme ole ongelma, taksikuski Babajide Ibidepo sanoo.
Hän kokee, että päätöksessä on osaltaan vaikuttanut rasismi.
– Useimmat meistä kuskeista ovat kunnioittavia ja ystävällisiä. Siitä huolimatta meistä on muodostettu pahaa imagoa, Wilson Chukwuemeka sanoo.
Ididepon mukaan pienten taksiyrittäjien hätistäminen Asema-aukiolta merkitsee työntekomahdollisuuksien heikentymistä.
– Täällä saa hyvänä päivänä ehkä kolme asiakasta.
– Ehkä sitten poliitikot ovat tyytyväisiä, kun me siirrymme täältä työvoimatoimistolle, Ididepo jatkaa.





