Kiina on lisännyt viime vuosina painetta kapinallismaakuntana pitämäänsä Taiwania kohtaan.
Saaren ympärillä on järjestetty saartoa simuloivia sotaharjoituksia, minkä lisäksi Kiinan telakoilla valmistetaan mahdolliseen maihinnousuun soveltuvaa kalustoa.
Taiwanissa asevoimia vahvistetaan nopeaan tahtiin Yhdysvaltain tuella. Suuri meriväylä tekisi maihinnoususta riskialttiin operaation erityisesti silloin, jos amerikkalaisjoukot olisivat täydellä voimallaan mukana taistelussa.
Ukrainan sotaa on seurattu tarkalla silmällä Taiwanissa. Kesäkuun alussa toteutettu laaja drooni-isku venäläisiä lentotukikohtia vastaan on jo muuttanut käsityksiä modernin asymmetrisen sodankäynnin soveltamisesta.
Etelä-Kalifornian yliopiston apulaisprofessori Derek Grossman kirjoittaa Nikkei Asian mielipidekirjoituksessa, että Ukrainan asevoimilla on Taiwanin kannalta hyödyllisiä oppeja sekä puolustus- että hyökkäysoperaatioissa.
– Ukraina sai aikaan tyrmistyttävän ja symbolisen yllätyskoston, joka on muuttanut sodan kulkua. Taiwan on seurannut tiiviisti Ukrainan toimia sen voimakasta naapurimaata vastaan, Grossman sanoo.
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU lähetti liikkeelle 1. kesäkuuta 117 droonia, jotka nousivat ilmaan Venäjän rajojen sisälle salakuljetetuista kuorma-autojen konteista. Jopa kolmasosa Kremlin strategisista pommikoneista kärsi jonkinasteisia vaurioita yllätyshyökkäyksessä.
Taiwanin varapresidentti Hsiao Bi-khim kehotti kiinnittämään huomiota Ukrainan iskuun ja kehui Kiovan asymmetrisen sodan innovaatioita miehittämättömien järjestelmien ja tekoälyn alalla. Varapresidentin mukaan Taiwanin kannalta ratkaisevaa on keskittyä juuri oikeisiin asejärjestelmiin ja laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia.
– Vastauksena on luultavasti tekoälyä hyödyntävien droonien, pitkän kantaman ohjusten, erikoisjoukkojen, kybertoiminnan ja muiden innovatiivisten keinojen hyödyntäminen, apulaisprofessori sanoo.
Taiwan tuotti viime vuoden aikana noin 10 000 droonia ja aikoo lisätä valmistusmääriä. Haasteena on Kiinan johtava asema droonimarkkinoilla ja niiden komponenttien tuotannossa. Taiwan voi joutua lisäämään kotimaista tuotantoa ja tuomaan osia muista maista.
Taiwanissa kokeillaan myöhemmin kesäkuussa uutta merenalaista droonia. Kuai Chi -hankkeena tunnettu prototyyppi siirretään ensi vuoteen mennessä massatuotantoon, jos kokeet onnistuvat. Meridroonit loisivat uudenlaisen uhkakuvan Kiinan laivastolle ja hyökkäysjoukkojen huollolle mahdollisessa konfliktissa.