Itsenäisyyspäivänä julkaistujen Pisa-tulosten suunta on sama. Sittemmin on käyty jälleen julkisuudessa keskustelua, miksi näin ja mitä pitäisi tehdä. Hyvä että keskustelua käydään. Suomalainen peruskoulu vaatii eittämättä korjausliikettä, mutta koulu ei pysty siihen yksin. Tarvitaan toimia koko yhteiskunnassa ja perheissä. Mutta koska syitä oppimistulosten laskuun on asiantuntijoiden ja tutkijoidenkin mielestä monia ja reseptiä on vaikea löytää, jokainen voi valita kenet nostaa syytettyjen penkille.
Hesari esimerkiksi on kunnostautunut syyttämällä uutta opetussuunnitelmaa, joka (muka) toi kouluihin avotilat, itseohjautuvan oppimisen ja ilmiöoppimisen. Vaikka ”uusi” vuonna 2016 käyttöönotettu ops ei näin tehnyt, mitä on useaan otteeseen yritetty oikaista. Silti joka päivä olemme saaneet lukea, kuinka ”opettaja joogasi tunnilla ja jätti lapset yksin oppimaan, kertoi äiti”. Avoimet oppimisympäristöt on tulkittu avokonttorikouluiksi, aivan kuin oppiminen tapahtuisi vain jossain tietyssä fyysisessä tilassa. Surullista journalismia valtakunnan päälehdeltä.
Silmäänpistävää on myös, etteivät opetuksen järjestäjät, kunnat, ole osallistuneet keskusteluun millään tavalla, vaikka perusopetus on kuntien tärkein lakisääteinen tehtävä. Kunnilla on paljon autonomiaa järjestää perusopetus, sillä lainsäädäntö on väljä, puitelaki. Esimerkiksi on valtavat erot siinä, miten oppimiseen saa tukea eri kunnissa. Kunnilla on myös paikalliset opetussuunnitelmat ja tietopohja vertailla kuntia on heikko. Sellaisena kunnat haluavat sen myös pitää: ne vastustavat opettajarekisteriä, uusia normeja ja haluavat pitää opetushallituksen ohjauksen mahdollisimman kaukana kunnista. Kunnat, hei, miten meni noin omasta mielestä?
Opetus- ja kulttuuriministeriön analyysi (kolumni 12.12.2023) nostaa mielenkiintoisesti esiin sen, että oppimistulosten nousu ajoittuu aikaan, jolloin liikkumavara kunnissa oli nykyistä pienempi, oppiminen oli hyvin opettajakeskeistä ja opettajien autonomia vahva, vaikka opettajat olivat heikommin koulutettuja kuin nykyään. Toisaalta Pisa-tulosten lasku ajoittuu aikaan, kun opettajat ovat jo maistereita ja opettajien arvostus on vahva. Mitähän tästä pitäisi päätellä? Hei OAJ, mitäs tästä ajattelette?
Ainakin hallituksen kevätkesällä kirjoitetusta ohjelmasta vedetään jo keskitetympään suuntaan, koska peruskoulujen alaluokille tullaan lisäämään vuonna 2025 tuntimäärää perustaitoihin, mutta ei hallitusohjelmassa kirjoitetulla tavalla: siinä nimittäin linjattiin, että kunnat saavat kohdentaa itse lisätunnit, mutta myöhemmin on vailla julkista keskustelua päätetty, että tunnit määrätään ylhäältä ja kohdennetaan lisäämällä mm. äidinkielen tuntimäärää. En ole kuullut, että mikään tutkimus tukisi sitä, että oppilaiden lukutaito paranee, kun sama opettaja pitää vielä enemmän tunteja.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on hiljattain asettanut parlamentaarisen seurantaryhmän peruskoulun tulevaisuustyön tukemiseksi. Sitä johtaa opetusministeri. Fokuksessa ovat paitsi heikentyneet oppimistulokset ja perustaidot, myös eriytymiskehitys ja tasa-arvo. Aikaa on ensi vuoden loppuun eli käytännössä kaksi vuotta. Käytännön työtä tekemään kutsutaan laaja-alaisesti asiantuntijoita ja tutkijoita.
Kyyninen koulutuspolitiikan asiantuntija voisi sanoa, että taas kerran. Näitä on nähty jokaisella vaalikaudella. Mutta toisaalta jaamme tilannekuvan, oppimistulosten ja perustaitojen heikentymisen, mutta minkäänlaista konsensusta meillä ei kansallisesti ole siitä, mitä pitäisi tehdä ja kenen erityisesti? Ehkäpä jälleen yksi ”komitea” tarvitaan.
Minusta olisi hyvä aloittaa ennakkoluulottomasti siitä, millaisia taitoja lapset ja nuoret tulevaisuudessa tarvitsevat. Mitä ovat tulevaisuuden perustaidot tekoälyn ja monen muun muutostekijän mullistaessa oppimista ja työelämää. Onko Pisa mittarina ylipäänsä relevantti? Jokainen toimija voisi myös katsoa peiliin, eikä aina syyttää muita. Opetushallinto, kunnat, opettajat, vanhemmat ja oppijat. Aloitetaan siitä, että jokainen kysyy omassa organisaatiossaan ja lähipiirissään, mitä minä voin tehdä lasten oppimisen edistämiseksi?
