Kiinan on arvioitu valmistavan jopa yli neljä miljardia rokoteannosta vuoden 2021 loppuun mennessä, ja maa onkin luvannut lahjoittaa rokotteita kymmenille valtioille. Kiinan rokotepolitiikka herättää samalla myös huolta asiantuntijoissa, uutisoi Sky News. Tutkijoiden mukaan Kiina käyttää rokotteita oman vaikutusvaltansa kasvattamiseksi.
Kiinan toimet uhkaavat ruokkia rokotenationalismia ja siten vaikeuttaa kansainvälistä terveysyhteistyötä, varoittaa Georgetownin yliopiston professori Jennifer Bouey. Professorin mukaan Kiina valitsee rokoteyhteistyön kumppaneiksi strategisesti tärkeitä maita, mikä kasvattaa jännitteitä ja heikentää luottamusta rokotteisiin.
Pandemia on saatava aisoihin mahdollisimman nopeasti, Bouey korostaa.
– Ja se tarkoittaa, että kaikkien rokotteiden on oltava saatavilla. Rokotenationalismi tai tiettyjen rokotteiden suosiminen voi vahingoittaa tätä pyrkimystä, hän sanoo.
Tutkijoissa huolta herättää myös Kiinan rokotevalmistajien puutteellinen avoimuus. Kiinalaisrokotteiden tehokkuutta ja turvallisuutta ei ole vielä vertaisarvioinnissa mitattu, sanoo Boey.





